Osuuskunta Oma Maan Ruokajäsenyys
Ruokajäsenyys - Luomukassi-palvelu
- lähellä tuotettua luomuruokaa reilusti.
Osuuskunta Oma Maa on käynnistänyt helmikuussa uuden ruokajäsenyyspalvelun, johon kuuluu viikottainen Luomukassi.
Palvelu on helppo tapa syödä lähellä tuotettua, sesonginmukaista luomuruokaa. Luomukassi sisältää ruoanlaiton perustarpeet ja viikoittain vaihtelevat sesonkituotteet, joista saat koottua monipuoliset ja terveelliset ateriat: aamiaisen ja päivällisen. Luomukassin sisältämät tuotteet on valmistettu pääosin
Uudellamaalla luonnonmukaisesti tuotetuista raaka-aineista.
Kassiin tulee viikottain myös reseptit aterioiden
valmistamiseen. Luomukassi noudetaan Kallion tai Tuusulan Oma Maa kaupalta torstaisin klo 16-19 välisenä aikana. Luomukassin sisältö suunnitellaan neljän viikon jaksoissa. Kunkin jakson ensimmäinen kassi sisältää
isomman määrän kuivatuotteita ja öljyä jotka on tarkoitus käyttää seuraavien viikkojen aikana. Reseptejä noudattamalla ruokaa ei pitäisi mennä kompostiin lainkaan, vaikka toki Luomukassin sisällöstä on mahdolista varioida mitä mielikuvitus antaa myöten.
Maksamalla 100 € jäsenmaksun ja luomalla tunnuksen, liityt oman maan ruokajäseneksi ja pääset tilaamaan Luomukassin.
Kun olemme vastaanottaneet ruokajäsenyysmaksusi, reksiteröimme sinut järjestelmäämme ruokajäseneksi ja
pääset henkilökohtaisella tunnuksellasi tilaussivuille missä voit tilata haluamasi variaation Luomukassista.
Minimiaika tilata Luomukassi on neljä viikkoa. Yhden jäsenyyden (100 € aloitusmaksu) sisällä voi tilata kassin vegaaniversion 1-6 hengen perheille.
Raakamaitoa, kananmunia ja lihaa sisältävissä versioissa luomukassin voi tilata yhdelle henkilölle yhtä jäsenyyttä kohti. Näissä versioissa ruokajäsenen käyttöön tulee kuljetuslaukut ja maitotonkat.
Näiden versioiden hinnat ovat raakamaito ja kananmunat (lakto-ovo) 180 €/4vko/hlö (45 €/vko) ja liha, kananmunat ja raakamaito 200 €/4vko/hlö (50 €/vko).
RUOKAJÄSENYYTEEN PÄÄSET KLIKKAAMALLA TÄSTÄ
Luomukassia on kehitetty yhdessä koeryhmän kanssa. Ryhmän kokemukset olivat positiivisia.
“Tein muutamia ruokia ohjeiden mukaan. Reseptit oli helppoja ja selkeitä.”
“Suhtautuminen aineksiin oli erilainen kuin kaupasta ostettuihin.”
Luomukassin tarkoitus on taata reilu hinta tuottajille sekä minimoida ruokahävikki ja kuljetusmatkat. Jatkossa Luomukassin avulla halutaan rakentaa kokonaan uusi ekologinen ruokajärjestelmä.
"Oma Maa haluaa olla linkki ruuan tuottajien ja ruuan
kuluttajien välillä", sanoo Jukka Lassila, yksi Osuuskunta
Oma Maa perustajista. "Tulevaisuuden tavoitteemme on kehittää monipuolisia, omavaraisia ja ekologisia maatilayhteisöjä, jotka tarjoavat turvallisen toimeentulon tekijöilleen ja herkullisia
aterioita jäsenilleen."
Lisätietoja:
Lähiluomukauppa Kallion Oma Maa
Kaarlenkatu 15
00530 Helsinki
Timo: 044 – 073 3376
050 – 309 9191
kallio@omamaa.fi
