Kuukausi: helmikuu 2015

Töitä tarjolla: Tule viljelijäksi omavaraisuuteen tähtäävään ruokaosuuskuntaan!

IMG_1740
Ruokaosuuskunta Oma maa on vuodesta 2014 toiminut kumppanuusmaatalous -periaatteen mukaisesti niin, että osuuskunnan tuottajajäsenet hoitavat työnteon ja ruokajäsenet saavat tilattua lähellä ja puhtaasti tuotettua
luomuruokaa joka viikko satokauden aikana. Kaikki ruoka tuotetaan Lassilan tilalla Tuusulajärven rannalla.

_MG_3462
Toimintaa on tarkoitus kehittää niin, että viiden vuoden päästä Lassilan tilalla olisi yhteisesti toimiva, omavaraisuuteen tähtäävä, permakulttuurin mukaisia viljelymetodeja käyttävä
luomutuotanto, joka voisi tuottaa ruokaa 200:lle ihmiselle.

Ensimmäisenä vuonna 2014 ruokaa tuotettiin 40:lle ihmiselle ja monia haasteita kohdattiin vuoden aikana. Niistä on opittu paljon ja nyt toimintaa jatketaan vielä puuhakkaammalla joukolla. Jotta viljely, kasvihuoneet, jälkijalostus, hedelmätarha ja muut ruokatuotannon osa-alueet saadaan toimimaan niin, että ne kehittyvät pitkien suunnitelmien mukaisesti ja ovat vakaalla pohjalla, se vaatii kokovuotista työtä.

Jukka nostaa perunaa grillaajille!

Jukka nostaa perunaa grillaajille!

Lassilan tilalla on yksi kokopäiväinen viljelijä, sekä monia apureita, jotka pääsevät auttamaan viljelyssä viikoittain, sekä talkoissa, mutta etsimme osuuskuntaan vielä yhtä kokopäiväistä viljelijää. Henkilöä, joka on kiinnostunut osallistumaan omavaraisen maatilan ja sen ympärillä pyörivän osuuskunnan kehittämiseen, on valmis oppimaan omavaraisen
luonnonmukaisen viljelyn käytännössä, sekä on innostunut tekemään – varsinkin maaliskuusta marraskuuhun – täyspäiväisesti viljelytyötä Lassilan tilalla Tuusulassa. Työ alkaisi maaliskuun alusta 2015 ja on pitkäaikainen.

Pellon tarkastus

Pellon tarkastus

Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä: 040 9366 438 Sakari / Oma maa tai: toimisto@omamaa.fi

Taimien kastelua.

Taimien kastelua.

Lassilan luomutilan navetta ja kanala.

Lassilan luomutilan navetta ja kanala.

Onnellisten lehmien lempeät katseet

IMG_8161

Lassilan navetassa hermo lepää. Siellä möllöttää lapinlehmiä tyytyväisen oloisena, kevättä odottaen. (Ne ovat kotieläimiä eikä niitä tarvitse syödä.) Kanat ja kukot pitävät huolen, ettei elo käy liian hiljaiseksi. Ikkunoista loistaa valo, järkkyä on, että näin on vain luomutiloilla. Yleensä navetoissa on pimeää ja ahdasta.

Lehmien hiljainen lempeys on rauhoittavaa. Tekee mieli mennä sekaan päiväunille.

 

IMG_8149

Lehmät luottavat Jukkaan, tulevat heti moikkaamaan. Muut saavat maanitella jonkin aikaa.

IMG_8130

Kukotkin ovat kavereita keskenään.

IMG_8153

 

IMG_8157

Hän on yrittänyt maistaa puhelintani/kameraani useampaan otteeseen, kaikessa ystävyydessä.

 

IMG_8123

Jussi, Jukka ja Sakari navetan ylisillä, remonttihommaa pukkaa.

IMG_8129

Heinän tuoksu on huumaava. Tosin sen jälkeen juotu kuppi matèta maistui heinäpaalilta.

IMG_8121

 

IMG_8120

Lassilan tilan harvinaisen vanhat ja suuret puut humisevat tuulessa. Kaupungissa tuulen suhinaa harvemmin huomaa muuten kuin kampauksen muuttumisena.

IMG_8118

 

Maustettu hedelmäpuuro

Hedelmäpuuro

Syksyn satokauden supereita kuiva-aineksia on vielä tallessa ja ajattelimme keskittyä nyt niiden syömiseen.  Tänään alkoi aamu puurolla, jota lähdin valmistamaan miettien kuinka siistiä puurosta olisi parhaimmillaan mahdollista tehdä. Puurobaareja sikiää kaupungilla… Muotihinutukset sikseen, päihitetään ne. Meidän hiutaleet ovat sentään Jukan viljelemiä.

Maustettu hedelmäpuuro

  • Kaura- tai ohrahiutaleita
  • Kauramaitoa
  • Kardemummaa
  • Kanelia

-> Keitä hetki sekoittaen.

  • Lisää omenaa palasina ja ripaus suolaa

-> Jätä hautumaan kannen alle.

Laita puuro lautaselle ja päälle jotain makeaa + siemeniä, esim.:

  • Hampunsiemeniä
  • Kuivattuja karpaloita
  • Rusinoita
  • Auringonkukansiemeniä

 

© 2024 Oma Maa

Theme by Anders NorenUp ↑