Lassilan tilalla on kevättohina parhaimmillaan kuten näkyy. Hmm…

Perus.

Perus.

Teija duunaa.

Teija virittää.

– Kasvihuoneen kattokehistä suunnilleen puolet on hitsattu.

– Taimikasvatushuone on pystytetty ja tomaatin taimet siirretty sinne ja ruukutettu.

DSC_0380

Onko tämä sitä viherpiperrystä. Vai elämän ylläpitämistä ja sen sellaista. Oli mitä oli, mutta kesäkuussa herkutellaan!

DSC_0388

DSC_0373

kasvihuonetalkoot 3

Bränikkä taimikasvatushuone.

kasvihuonetalkoot 2

Kausihuoneeseen on kylvetty papuja ja hernettä sekä istutettu sipulia ja perunoita kasvusäkkeihin kesäkuun satokasseja varten. Salaatintaimet odottelevat vielä hieman lämpimämpiä öitä ennen istutusta ja me odottelemme Ruotsista tilattuja luomusiemeniä, joilla loputkin penkit kausihuoneesta saadaan täytettyä.

kasvihuonetalkoot 1

Uusi kasvihuone-kanala

Toukokuun aikana pitäisi valmistua uuden kasvihuoneen, josta satoa saadaan myös kylmempinä aikoina. Kasvihuoneen yhteyteen toteutettava kanala näyttää niin ikään onnistuvan, mutta aikataulusta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Munajäsenet saavat kuitenkin kananmunat heti ensimmäisen satokassin mukana Lassilan vanhasta, onnellisten kanojen kanalasta, joten näillä näkymin kaikki etenee aika lailla suunnitelmiemme mukaan. Hyvä sinä, minä ja ennen kaikkea me!

Toukokuussa kenties talkoillaan

Kylvöjen lisäksi toukokuussa on luvassa kasvihuoneen pystytystä ja hedelmäpuiden istuttamista, ilmoitamme mahdollisten talkoiden ajat heti, kun ilma vaikuttaa säädylliseltä. Hedelmätarhasuunnitelma pitää sisällään omena-, päärynä- ja luumupuiden sekä pähkinäpensaiden, karviaisen, mustaherukan ja viinirypäleiden taimia.