Granolan voi koostaa miten huvittaa, olennaista on käyttää pohjana laadukkaita luomuhiutaleita, jotka eivät ole seisseet kaupassa ikuisuutta vaan niissä on vielä ravintoarvot kohdillaan. Mukaan lisätään jotakin rouskuvaa ja jotakin makeaa.

Omenainen granola
6 dl Luomuhiutaleita (kaurahiutale / vehnähiutale / ohrahiutale /spelttihiutale)
3 dl hampunsiemeniä / auringonkukansiemeniä tai pähkinöitä
1,5 dl itse tehtyä omenasosetta (tai muuta makeaa)
ripaus merisuolaa
1 kukkurainen teelusikka inkivääriä tai kanelia tai molempia
1 dl rusinoita (lisätään kun granola tulee uunista ulos)

Kaada kuivat ainekset isoon kulhoon. Mausta seos.
Lämmitä kattilassa omenasose. Voit ohentaa omenasosetta hieman vedellä. Kaada omenasose hiutale-pähkinäseokseen ja sekoita ainekset kunnolla toisiinsa.
Levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille ja työnnä 150 asteiseen uuniin. Anna olla uunissa noin 25-40 minuuttia. Sekoita kerran. Granola on valmis ollessaan kullanruskeaa.
Jäähdytä seos ja kippaa rusinat joukkoon. Säilytä kannellisessa astiassa, vaikka lasipurkissa.
Nauti vaikka jogurtin kera.