Tag: kaurahelmi

Kaurahelmeä ja kirvelivinaigrettea

Paahdetut kasvikset
Esim. punajuuri ja sipuli:
Viipaloi punajuuria ja sipulia, valele öljyllä ja suolalla. Paahda 200 asteessa 20 minuuttia tai kunnes ovat sopivan pehmeitä.

Keitetty kaurahelmi
Keitä kaurahelmiä 25 minuuttia. Kaada siivilään ja valuta vielä nopeasti kylmän veden alla, niin eivät tartu toisiinsa.

Pinaatti sopii myös lisukkeeksi.
Kiehautin suurimman osan nopeasti.

Kirvelivinaigrette
Sekoita ainekset:
1 dl tuoretta kirveliä saksilla silputtuna (tai muuta tuoretta yrttiä)
1/2 dl viinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Tästä annoksesta puuttuu nyt proteiinit, huomaan, joten lisää vielä vaikka iso lusikallinen härkäpapuhummusta lautaselle!

Kirveli kasvaa nopeasti myös ikkunalaudalla. Jos yrttien viljely kiinnostaa, lue vaikka tämä >>

 

Syysherkkuja kaurahelmestä

Kaurahelmi-omenapaistos

1,5 dl kaurahelmia, 2-4 omenaa, 2 ruokalusikallista öljyä, sokeria/hunajaa maun mukaan, noin ½ desiä vettä/omenamehua

Liota kaurahelmiä noin 15 minuuttia vedessä. Laita uuni päälle noin 200 astetta. Pilko omenat. Lado öljyttyyn uunivuokaan vuorotellen lionneita kaurahelmiä, omenoita ja tilkka öljyä. Ripottele päälle halutessasi sokeria/hunajaa makeudeksi ja kaada päälle vettä/omenamehua. Paista noin 30 minuuttia tai kunnes paistos ruskettuu kauniisti.

pestoapunajuuriajakauraa
Kaurahelmi
Keitä kaurahelmiä 25 minuuttia kasvisliemijauheen kera. Tuore kurkuma antaa myös makua ja väriä. Kaada siivilään.

Paahdetut punajuuret ja sipulit
Kuori punajuuret ja leikkaa lohkoiksi. Leikkaa sipulit lohkoiksi. Laita uunivuokaan. Kaada päälle öljyä ja ripottele suolaa sekä mustapippuria. Paahda noin 30-40 minuuttia, koeta haarukalla milloin punajuuret ovat pehmeitä.

Lähipesto
Laita blenderiin ruukku basilikaa, nyrkillinen auringonkukansiemeniä, valkosipulinkynsi, rypsiöljyä, sitruunanmehua ja suolaa.

Kaura-punajuurilaatikko

1 dl hernerouhetta tai härkäpapurouhetta, 1 punajuuri, ½ sipuli, noin 3 dl kasvismaitoa

Viljamaito:1 dl hiutaleita (vehnä/kaura/ohra/ruis), noin 4 dl vettä. Anna hiutaleiden turvota vedessä vähintään 15 minuuttia, sekoita teho/sauvasekoittimella, siivilöi.

Laatikko: Laita kaurahelmet likoamaan veteen noin 10 minuutiksi. Keitä hernerouhettaja sipulisilppua suolalla maustetussa vedessä noin 15 minuuttia. Kuori, puolita ja pilko puolikkaat PUNAJUURET ohuiksi viipaleiksi. Sekoita lionneet kaurahelmet, hernerouhe-sipuliseos ja punajuuriviipaleet, lisää ripaus suolaa ja esim. valkopippuria ja yrttimausteita. Kaada uunivuokaan, kaada päälle viljamaito ja paista uunissa 200-asteessa noin 35-45 minuuttia, kunnes laatikko on saanut väriä.

Hernerouhekastike ja kaurahelmilisäke

2  dl hernerouhetta n. 8 dl vettä, ½  sipuli, rypsiöljyä, (mausteita esim: 2 tl jauhettua korianteria, 1 rkl kuivattua basilikaa, 1 rkl kuivattua persiljaa, 1 tl kuivattua rakuunaa, vajaa 1 tl suolaa.)

Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipulia (korianterijauheen kanssa) öljyssä. Lisää hernerouhe ja vesi. Anna seoksen kiehahtaa ja madalla lämpöä. Keitä kannen alla 15 minuuttia. Sekoita välillä. Jos kastike on kovin paksua, lisää hieman vettä. Lisää yrttimausteet ja suolaa maun mukaan. Jätä kastike maustumaan levyn jälkilämmölle toviksi. Hernerouhekastike sopii jäähtyneenä myös leipälevitteeksi.

Keitä kaurahelmiä (muutama desi) noin 20 minuuttia suolalla maustetussa vedessä, testaa kypsyys. Kaada ylimääräinen vesi pois.

Kaurahelmi sopii hyvin myös osaksi ruokaisaa salaattia!

Kaurahelmi on terveellinen lähiluomuvaihtoehto riisille

2satokassi

Viikon satokassin sisältö:

  • seitan (Lassilassa valmiiksi tehty omista raaka-aineista)
  • kasvispihvit (Lassilassa valmiiksi tehty omista raaka-aineista)
  • hernefalafelit (Lassilassa valmiiksi tehty omista raaka-aineista)
  • kaurahelmi
  • kaurajugurtti
  • spelttipatonki (Lassilassa leivottu juureen)
  • ruisleipä (Lassilassa leivottu juureen)
  • härkäpapurouhe
  • puolikarkea vehnäjauho
seitan

Tämä on maailman parasta Jukan tekemää seitania, vaikka siinä ei olekaan etikettiä. Eli syö sellaisenaan tai paista.


Kaurahelmi

Kaurahelmi ja ohrasuurimo ovat superterveellisiä lähiluomuvastineita riisille. Risoton sijaan kannattaa siis näillä leveyksillä panostaa kaurattoon ja ohrattoon. Kaurahelmiä ja ohrasuurimoita voi käyttää muutenkin samoin kuin riisiä.

Reseptejä kaurahelmestä
 
kaurahelmi

Pestoa, punajuuria ja kauraa

Pestoa,punajuuriajakauraa

Lähipesto
Laita blenderiin ruukku basilikaa, nyrkillinen auringonkukansiemeniä, valkosipulinkynsi, rypsiöljyä, sitruunanmehua ja suolaa.

Kaurahelmi
Keitä kaurahelmiä 25 minuuttia kasvisliemijauheen kera. Tuore kurkuma antaa myös makua ja väriä. Kaada siivilään.

Paahdetut punajuuret ja sipulit
Kuori punajuuret ja leikkaa lohkoiksi. Leikkaa sipulit lohkoiksi. Laita uunivuokaan. Kaada päälle öljyä ja ripottele suolaa sekä mustapippuria. Paahda noin 30-40 minuuttia, koeta haarukalla milloin punajuuret ovat pehmeitä.

Kaurahelmi-omenapaistos

1,5 dl kaurahelmia, 2-4 omenaa, 2 ruokalusikallista öljyä, sokeria/hunajaa maun mukaan, noin ½ desiä vettä/omenamehua

Liota kaurahelmiä noin 15 minuuttia vedessä. Laita uuni päälle noin 200 astetta. Pilko omenat. Lado öljyttyyn uunivuokaan vuorotellen lionneita kaurahelmiä, omenoita ja tilkka öljyä. Ripottele päälle halutessasi sokeria/hunajaa makeudeksi ja kaada päälle vettä/omenamehua. Paista noin 30 minuuttia tai kunnes paistos ruskettuu kauniisti.

Vihreä kauratto (kahdelle)

1 dl kaurahelmiä
nippu persiljaa
pari oksaa timjamia
pari oksaa rosmariinia
noin 3 dl vettä
(½–1 dl kuivaa valkoviiniä / vettä)
nokare voita tai loraus öljyä
4 rkl raastettua parmesaania tai muuta suolaista kuten paistettuja auringonkukansiemeniä tai pähkinöitä

Keitä kaurahelmiä 25 minuuttia kasvisliemijauheen kera. Huuhtele kylmän veden alla, valuta hyvin. Tämän voit tehdä jo edellisenä päivänä.

Sekoita yrtit ja jauha hienoksi soseeksi. Laita kasari liedelle, ja nosta kasariin kaurahelmet ja hienonnetut yrtit. Sekoita ja vispaa joukkoon vettä ja hieman valkoviiniä. Sekoita koko ajan taukoamatta ja lisää nestettä sitä mukaa, kun sitä imeytyy.

Lisää lopuksi nokare voita ja juustoraaste. Kauraton tulee olla tarjoiltaessa hieman löysää.

Tarjoa grillattujen vihannesten kanssa.

Uunipuuro kaurahelmistä

Tuoksu, maku ja koostumus ovat erinomaisia vaikka uunipuuro näyttää aina juuri tuommoselta kasalta.

Resepti suunnilleen näin: 1/4 osa kaurahelmiä + 3/4 osaa kauramaitoa.

180-asteinen uuni, 1,5 tuntia.

IMG_4342

Härkäpapurouhe

Härkäpapurouhe on mainion makuinen ja terveellinen lähiluomuvaihtoehto jauhelihalle ja soijarouheelle. Rakenne on miellyttävämpi kuin sössöytyvässä soijassa ja makukin parempi!

härkäpapurouhe

Reseptejä härkäpapurouheesta

LähiluomuHummus
valmistetaan kikherneiden sijaan suomalaisista pavuista ja herneistä.

  • hernerouhe (keitä 10 minuttia)
  • härkäpapurouhe (keitä 10 minuttia)
  • rypsiöljy
  • valkosipuli
  • juustokumina
  • suola
  • mustapippuri
  • vettä sen verran, että koostumus on mukavasti levittyvä eikä jähmeä
  • (tahini, jos sattuu olemaan)

Kaikki ainekset tehosekoittimella muussiksi. Maista – sen kuuluu olla tosi maukasta ja ihanaa. Jos ei ole, lisää mausteita, suola on oleellinen!

leipä

Paras kasviproteiinien yhdistelmä: pavut + vilja. Pidä siis hummusta aina kaapissa!

Paistetut perunat, herne-papupihvit ja ruskeakastike

Keitä noin vajaa desi hernerouhetta ja vajaa desi härkäpapurouhetta maustetussa (kasvisliemikuutio) vedessä noin 15 minuuttia. Muussaa sekaan noin yksi keitetty peruna, vehnäjauhoja ja lisää mausteita (esim. tuoretta persiljaa, valkosipulia, paprikajauhetta, grillimaustetta, valkosipulia) (Lisää 1-2 kananmunaa.)

Muotoile kostein käsin massasta pihvejä, lisää tarvittaessa vehnäjauhoja/nestettä. Paista uunissa noin 20 min tai kunnes pihvit ovat ruskistuneet/kiinteytyneet.

Ruskea kastike: Kuullota noin 3-5 minuuttia öljyssä härkäpapujauhoja (noin 4 rkl), lisää vettä ja suolaa sekä valko- ja mustapippuria. Anna hautua hetki kokoajan sekoittaen

Paista keitetyt perunat öljyssä, mausta suolalla.

Bulgurlaatikko härkäpapurouheella

Keitä hiljalleen noin 15 minuuttia härkäpapurouhetta vedessä, joka on maustettu esim. kasvisliemikuutiolla, paprika- ja chilijauheella. Keitä noin 2 dl bulguria suolavedessä noin 15 min. Kaada ylimääräinen vesi pois. Sekoita bulgur ja papurouhe (ja halutessasi esim sipulia ja valkosipulia, tomaattia tai jos jääkaapissa on jotakin muita kasviksia ) ja kaada uunivuokaan. Kaada halutessasi päälle kaura(/muna)maito. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta ruskistuu kauniisti.

Oye!

DSC_4548

Lähipestoa, punajuuria ja kauraa

Pestoa,punajuuriajakauraa

Kesän 2015 satokausi on päättynyt, kiitos kun olitte mukana <3 Oli mielettömän hauskaa, merkittävää, elämyksellistä ja hurmaavaa meininkiä. Aika moni sai monta uutta ystävää ja luomumman kropan sekä mielen. Talven satokausi alkaa tammikuussa 2016 loppiaisen jälkeen. Kerro nyt, jos haluat mukaan talven satokaudelle – olitpa jo jäsen tai et.

Pestoa, punajuuria ja kauraa

Lähipesto
Laita blenderiin ruukku basilikaa, nyrkillinen auringonkukansiemeniä, valkosipulinkynsi, rypsiöljyä, sitruunanmehua ja suolaa.

Kaurahelmi
Keitä kaurahelmiä 25 minuuttia kasvisliemijauheen kera. Tuore kurkuma antaa myös makua ja väriä. Kaada siivilään.

Paahdetut punajuuret ja sipulit
Kuori punajuuret ja leikkaa lohkoiksi. Leikkaa sipulit lohkoiksi. Laita uunivuokaan. Kaada päälle öljyä ja ripottele suolaa sekä mustapippuria. Paahda noin 25-40 minuuttia, koeta haarukalla milloin punajuuret ovat pehmeitä.

Pikkujoulutunnelmaa & reseptejä


LahjamummilleMitä antaa lahjaksi 89-vuotiaalle naiselle, jolla on jo kaikkea? Oma maan munia, puurohiutaleita ja hieman palanutta lehtikaaliquichiä tietysti. Ehkä joulunakin voisi kääriä pakettiin lähiluomua kaiken turhan sijaan?

kuva-12Oma maan hallituksen ruokajäsen Maija & Jussin, Terhin ja Jukan tekemä vihis.

kuva-9Super-Katja ja Superleipuri-Jussi

kuva-10Ilma oli kuin ryvettynyt morsmaikku…

kuva-8Ihanaa infoilta- / pikkujoulupöhinää


kuva-7
kuva-6
kuva-13
Ja viikon satokassi!

SISÄLTÖ:

  • Bulgur
  • Kaurahiutale
  • Kaurajugurtti
  • Vihis
  • Tomaatit
  • Mangoldi
  • Sekaleipä (ei ruista, jotta eräs rukiille allerginenkin saa herkutella)
  • Sämpylät
  • Patonki

Sato alkaa olla hiipumaan päin, joten laitan reseptejäkin vähän sen mukaan, mitä oletan meidän kaikkien kaapeissa olevan vielä jäljellä. Joulukuultahan ei tarvitse enää maksaa satomaksua, mutta kaikki saavat silti vielä kahden viikon satokassit joulukuussakin.

MENU
Talvitabbouleh
Ohra-kaurasämpylät
Tuorepuuro
Juuressosekeitto
Jouluinen kauraomenapuuro
Kaalikääryleet
Intialainen ohratto (Ohratto on risoton sisar. Ohrasuurimot ja kaurahelmet ovat mainioita lähiluomuvaihtoehto riisille.)

Talvitabbouleh (+paahdetut kasvikset ja kastike)
4 annosta

1,5 dl bulguria
400 g keitettyjä herneitä
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa

Paahdetut kasvikset
1 pieni tai puolet isosta kukkakaalista
1 salottisipuli
1 pieni fenkoli
3 rkl öljyä
0,5 tl suolaa
0,25 tl mustapippuria myllystä

Kastike
1 tl suolaa
1 sitruunan mehu
1 dl öljyä
(1 rkl kuivattua paprikajauhetta)
2 tl kuivattua minttua

1. Valmista ensin paahdetut kasvikset. Irrota kukkakaali pieniksi nupuiksi. Kuori varsi ja leikkaa se pieniksi paloiksi. Kuori ja lohko sipuli. Leikkaa fenkoli lohkoiksi. Laita kasvikset uunivuokaan ja valuta päälle öljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia tai kunnes kukkakaali on napakan kypsää ja kauniin väristä.
2. Keitä bulgur pakkauksen ohjeen mukaan kasvisliemessä.
3. Tee kastike. Laita kaikki huhmareeseen. Hienonna tahnaksi.  Laita kastike hetkeksi sivuun.
4. Huuhtaise keitetyt herneet. Yhdistä ne keitetyn bulgurin, kasvisten ja kastikkeen kanssa. Sekoita joukkoon hienonnettu lehtipersilja. Maista seosta ja lisää tarvittaessa öljyä tai sitruunamehua.

Ohra-kaurasämpylät

2dl ohrahiutaleita
1dl kauralesettä
1dl auringonkukansiemeniä
2tl suolaa
5dl kuumaa vettä (+ pari desiä vähän kädenlämpöistä lämpimämpää)
1pss + 2/3pss kuivahiivaa
2rkl siirappia
2dl ruisjauhoja
5dl vehnäjauhoja + 1dl leivontaan

Laita ohrahiutaleet, kauraleseet, siement, suola ja kuuma vesi kulhoon. Sekoita ja annajäähtyä melkein kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon siirappi, lisävesi, hiiva ja jauhot. Vaivaa löysäksi taikinaksi ja jätä nousemaan 1,5tunniksi (tai että taikina tuplaantuu).

Ripottele leivinlaudalle runsaasti jauhoja ja taputtele taikina varovasti levyksi. Leikkaa levy ensin kolmeen osaan ja sitten kuudeksi kolmioksi. Nostele leivinpaperille ja puristele hiukan sämpylän muotoon.

Paista 225 asteessa uunin keskitasossa noin 12 min.

Tuorepuuro

1 dl kaurahiutaleita + 1 dl nestettä (esim. kauramaito) + 1 dl massaa (esim. marjoja) + 1 rkl makua (esim. kanelia tai hunajaa) -> Laita tekeytymään yön yli jääkaappiin = tuorepuuro

Jouluinen kauraomenapuuro

(4-6:lle)

6 dl kaurahiutaleita
4 omenaa kuutioina
1½ l kauramaitoa (tai vettä)
1 tl suolaa
2-4 rkl hunajaa tai vegaaniseen versioon muuta makeutusta esim. intiaanisokeria.

Valmistus:

Laita puolet kaurahiutaleista isoon voideltuun uunivuokaan, sitten päälle omenakuutiot ja hunaja / sokeri sekä loput kaurahiutaleet. Kaada päälle kauramaito (tai vesi) ja mausta halutessasi suolalla. Kypsennä puuroa 175-asteisen uunin alatasolla 1-1½ tuntia tai miedommassa lämmössä pidempään. Anna vetäytyä hetki uunista ottamisen jälkeen. Nauti kaneli-sokerin ja kauramaidon kanssa.

Juuressosekeitto

(4 annosta)

1,3 litraa vettä
1 kpl keskikokoinen sipuli lohkoina
2 kpl keskikokoista porkkanaa paloina
1 iso palsternakka paloina (n. 150 g)
pala lanttua tai naurista (n. 150 g)
3 keskikokoista perunaa
½ dl rypsiöljyä
pieni oksa tuoretta timjamia
(1 rkl fenkolinsiemeniä)

Mausteet:

1 laakerinlehti
6 kpl maustepippuria
1 tl valkopippuria
2 rkl suolaa
2 dl kaurakermaa
1 dl persiljaa hienonnettuna

Valmistus:

1. Kuumenna kattila, lisää öljy, timjamioksa, fenkolinsiemenet ja paloitellut kasvikset.

2. Kuullota noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat paahtuneen värisiä, mutta ei ruskistuneita.

3. Lisää vesi ja hauduta miedolla lämmöllä kypsäksi

4. Poista timjaminoksa ja mausteet.

5. Soseuta sauvasekoittimella, lisää kaurakerma.

6. Kuumenna keitto ja lisää suola. Tarkista maku

7. Lisää hienonnettu persilja ennen tarjoilua.

Tarjoile paahdetun leivän kera.

Kaalikääryleet

Leikkaa kaalin kantaan ristiviilto tai koverra kannasta kovin osa pois. Keitä kaalinpää suolalla maustetussa vedessä ja poista lehtiä sitä mukaa kuin ne irtoavat. Jatka keittämistä, kunnes saat kuorittua kaikki lehdet. Poista paksuin osa lehtiruodista, niin lehti taipuu herkemmin kääröksi murtumatta.

Levitä kaalinlehdet työpöydälle. Silppua osa kaalista täytteeseen. Nosta joka lehdelle speltitto-täytettä ja kiedo lehdet kääryleiksi kannan puolelta aloittaen. Nosta kaalikääryleet uunivuokaan vieri viereen saumakohta alaspäin ja sivele rypsiöljyllä johon voit sekoittaa tilkkasen siirappia.

Kypsennä kasvis.kaalikääryleet noin 175 asteessa uunissa n. tunti. Kääntele kaalikääryleet välillä ja sivele samalla öljyllä.

Porkkana-speltitto

2 dl spelttisuurimoita, 1 dl härkäpapurouhetta, noin 1 l vettä, noin 1 sipuli, 1porkkana, öljyä paistamiseen, suolaa (mausteita esim. mustapippuria, valkopippuria, timjamia, sitruunaa)

Kuullota hienonnettua sipulia öljytilkassa muutamia minuutteja. Raasta porkkana. Lisää vesi, spelttisuuromot, härkäpapurouhe, raastettuporkka ja anna kiehua kannen välillä sekoittaen n. 30 min. Lisää mausteet ja hauduta vielä hetki.

Kasvisohratto eli risoton sisar (Ohrasuurimot ja kaurahelmet ovat mainioita lähiluomuvaihtoehto riisille.)
6 annosta

2  sipulia
250 g porkkanaa
250 g lanttua
1 rkl rypsiöljyä
2 tl chilitahnaa (esim. Sambal Oelek)
2 tl garam masalaa
1 tl juustokuminaa
1/2 tl suolaa
2 1/2 dl ohrasuurimoita
8 dl vettä
2 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa tai intiaanisokeria
4 rkl persiljaa (hienonnettuna)

Jogurttikastike:
200 g kaurajogurttia
1 rkl sitruunamehua
1 rkl hunajaa/sokeria

Kuori sipulit, porkkanat ja lanttu. Leikkaa kasvikset kuutioiksi.
Kuumenna öljy kattilassa. Lisää mausteet, pilkotut kasvikset ja ohrasuurimot. Kuumenna sekoitellen.
Lisää 2 dl vettä, sitruunamehu ja hunaja. Keitä sekoitellen, kunnes neste on imeytynyt. Lisää 2 dl vettä ja keitä sekoitellen. Toista, kunnes ohra ja kasvikset ovat kypsiä.
Lisää joukkoon hienonnettu persilja ennen tarjoilua.
Tarjoile kasvisohratto jogurttikastikkeen kanssa sellaisenaan tai illallisen lisukkeena.

 

© 2017 Oma Maa

Theme by Anders NorenUp ↑