Tag: talkoot (page 1 of 2)

Talkookuvia

Viikonloppuna valmistelimme mansikkamaata parin uuden ruokajäsenen kanssa kantamalla katteita mansikoille. Heillä oli kamera mukana ja tuli hauskoja kuvia.
Tulkaa muutkin ensi viikonloppuna mukaan!

Kasvihuone valmistuu pian…

Talkooterveisiä – tänään saatiin paljon aikaan! Kun on tottunut rakentamaan pakkasessa näpit jäässä, työkaluja toisistaan irti föönaten, tuntuu työskentely auringon paisteessa kohtuullisen luksukselta.

IMG_9525Osuuskunnan voima on sen jäsenissä
Talkoisiin ja osuuskunnan toimintaan kannattaa osallistua – osuuskunnassa on vain 0-3 henkilöä palkattuna (vuodenajasta riippuen), kaikki toimii siis osuuskuntalaisten panoksella.

Meitä yhdistää halu muuttaa ruokajärjestelmä ekologiseksi ja reiluksi, ja syödä samalla laadukasta luomuruokaa. Yhteistyön voima on valtava – kohta osuuskunnallamme on upouusi kasvihuone.

Osuuskunnalla ei ole asiakkaita / kuluttajia, vaan ihmisiä, joista kaikki ovat tuottajia. Tuotamme itse itsellemme.

IMG_9511
IMG_9513
IMG_9514
IMG_9517
IMG_9533
OLYMPUS DIGITAL CAMERARubyn raksatakki on liikuttava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERATilalla saa usein myös noin 10-vuotiasta jalkapallo- ja lumipalloseuraa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERAAurinko laskee…

…kuu nousee.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvia talkoista (+ satokassi)

Satokassi TO 15.9.  ja TI 20.9. : Juuri nostettu peruna, nauris, punajuuri ja porkkana, juuri kerätyt tomaatti, chili ja mangoldi sekä härkäpavut (Jos pavun kuori häiritsee, kuori yksittäiset pavut. Keitä kuorineen 10 min, ilman kuoria 3 min.) Tilalla valmistetut hernefalafelit, härkäpapurouhe ja juureen leivottu ruisleipä. Nauti!

img_6103

img_6254
img_6255
img_6110
img_6122
img_6126
img_6131
img_6132
img_6134
img_6135
img_6139
img_6145
img_6148
img_6154
img_6161
img_6162
img_6163
img_6190
img_6191
img_6198
img_6202
img_6204
img_6205
img_6206
img_6211
img_6214
img_6217
img_6220
img_6222
img_6226
img_6228
img_6232
img_6233
img_6236
img_6246
img_6250
img_6252

Avomaakassi 7.7.2016

Satokassi2
Satokassin sisältö:

  • rypsiöljy
  • ruishiutale
  • härkäpapurouhe
  • juureen leivottu ruisleipä
  • mansikka-kaurajäädyke
  • kaurajugurtti
  • mansikat
  • falafelit
  • sipulit
  • retiisit

Talkookuvia:

13565403_10154289957943866_276050287_n
13595393_10154289957838866_1827711960_n
13578613_10154289957853866_2093651572_n
13576451_10154289957888866_1372274058_n
13566037_10154289957898866_880976314_n
13595637_10154289957908866_861797700_n
Reseptejä härkäpapurouheesta:

Härkäpapu-makaronilaatikko

  • 2,5 dl härkäpapurouhetta
  • 1 l kasvislientä + 2 dl vuokaa varten
  • 400 g tummia makaroneja
  • 2 sipulia
  • 100 g (aurinkokuivattuja) tomaatteja
  • 1, 5 rkl (aurinkokuivattujen tomaattien) öljyä
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • 1,5 tl savupaprikajauhetta
  • 2 tl oreganoa
  • mustapippuria myllystä
  • 4 dl kaurakermaa
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  1. Huuhtele härkäpapurouhe huolellisesti ja keitä kasvisliemessä pehmeäksi.
  2. Keitä makaronit samalla, kun härkäpapurouhe kiehuu. Keitä makaroneja pari minuuttia vähemmän kuin pakkauksen ohjeessa sanotaan.
  3. Silppua sipulit ja aurinkokuivatut tomaatit.
  4. Kuumenna öljy paistinpannulla. Lisää sipulisilppu ja balsamiviinietikka. Kuullota, kunnes sipuli alkaa pehmetä.
  5. Sekoita savupaprikajauhe sipulisilpun joukkoon. Lisää pannulle härkäpapurouhe, silputut aurinkokuivatut tomaatit, oregano ja mustapippuri. Paista 1-2 minuuttia. Yhdistä makaronit ja härkäpapuseos.
  6. Sekoita 2 dl kaurakermaa ja vehnäjauhot yhteen. Sekoita se makaroniseoksen joukkoon ja levitä seos uunivuokaan.
  7. Kaada laatikkoon 2 dl kasvislientä ja pinnalle vielä 2 dl kaurakermaa.
  8. Paista 200-asteisen uunin alatasolla noin puoli tuntia. Anna vetäytyä ennen tarjoilua.
  9. Koristele valmis ruoka halutessasi tuoreella rucolalla tai basilikalla. Tarjoa makaronilaatikko ketsupin kanssa.


LähiluomuHummus

  • härkäpapurouhe (keitä 10 minuttia)
  • rypsiöljy
  • suola
  • mustapippuri
  • vettä sen verran, että koostumus on mukavasti levittyvä eikä jähmeä
  • (valkosipuli, juustokumina)

Kaikki ainekset tehosekoittimella muussiksi. Maista – sen kuuluu olla tosi maukasta ja ihanaa.

leipä

Uunipotut ja härkäpapukastike

  • perunoita
  • 1 dl härkäpapurouhetta
  • ½-1 sipuli
  • valkosipulia
  • tomaatti
  • (+tomaattimurskaa/ketsuppia)
  • mausteita esim. timjamia, chiliä, mustapippuria, kasvisliemikuutio

Uunipotut:
Pese perunat ja laita ne kokonaisina uunipellille. Tee haarukalla reikiä perunoiden pintaan. Hiero pintaan esim. timjamia/muuta kuivattua yrttimaustetta ja sen jälkeen öljyä. Paista uunissa noin 200 asteessa 20-40 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä ja ruskistuneet kauniisti.

Härkäpapukastike:
Kuullota öljyssä sipulia ja valkosipulia. (+ chiliä.) Lisää härkäpapurouhe, mausteet ja vettä sekä pilkottu tomaatti. Hauduta noin 20 minuuttia tai kauemmin jos on aikaa, lisää nestettä tarvittaessa. Lisää lopuksi suolaa ja tarkista maku.

Herne-papupihvit ja ruskeakastike

Pihvit: Keitä vajaa desi hernerouhetta ja vajaa desi härkäpapurouhetta maustetussa (kasvisliemikuutio) vedessä noin 15 minuuttia. Muussaa sekaan yksi keitetty peruna, vehnäjauhoja ja lisää mausteita (esim. tuoretta persiljaa, valkosipulia, paprikajauhetta, grillimaustetta, valkosipulia) (Lisää 1-2 kananmunaa.)

Muotoile kostein käsin massasta pihvejä, lisää tarvittaessa vehnäjauhoja/nestettä. Paista uunissa 20 min tai kunnes pihvit ovat ruskistuneet/kiinteytyneet.

Ruskea kastike: Kuullota 3-5 minuuttia öljyssä härkäpapujauhoja (noin 4 rkl), lisää vettä ja suolaa sekä valko- ja mustapippuria. Anna hautua hetki kokoajan sekoittaen.

 

Haluatko luomutilalle talkoisiin la tai su?

Tutustumis- ja talkooviikonloppu 18.-19.6.

heinaa3

Lassilassa järjestetään tulevana viikonloppuna 18.-19.6. tutustumis- ja talkoopäivät, joiden ohjelmassa on tilaan ja toisiin osuuskuntalaisiin tutustumista, talkoilua ja alkavan satokauden fiilistelyä. Talkoilijoille tarjotaan paikan päällä aamupala, ruoka ja iltapala, mutta repun pohjalle kannattaa varata mukaan välipalaa, ettei nälkä pääse yllättämään.
Talkoot kestävät koko viikonlopun, mutta paikalle voi tulla myös vain lauantaiksi tai sunnuntaiksi.

Sitovat ilmoittautumiset 16.6. mennessä ja lisätietoja osoitteesta: jasenet@omamaa.fi.

Ilmoittautuessasi laittaisitko meiliin tiedoksi:
-Pääsetkö talkoisiin yhdeksi vai kahdeksi päiväksi
-Jos yövyt tilalla, onko telttailu ok ja voitko tuoda oman teltan
-Ruoka-aineallergiat
-Jos tarvitset talkookyytiä, ilmoita siitä Vantelle, puh. 0505231818. Kyyti lähtee sekä lauantaina että sunnuntaina kahvilalta Kaarlenkadulta klo 10, ja paluu takaisin kaupunkiin on klo 19 mennessä. Sopimuksen mukaan kyydit myös Järvenpään juna-asemalta tilalle tai tilalta asemalle onnistuvat.

Otathan mukaasi:
-Ainakin makuupussin ja makuualustan, mikäli yövyt tilalla.
-Kumisaappaat ja säänmukaiset vaatteet
-Talkoofiilistä!

Nähdään pellolla ja kaupungissa kahvilassa (joka on kesäkuussa auki joka arkipäivä)!

Katherine Gibson kävi kylässä

Professori Katherine Gibson: Palkkatyötä ei riitä kaikille, talous ajateltava uusiksi

Australialainen professori Katherine Gibson on yksi uuden kansainvälisen tutkijapaneelin IPSP:n paristasadasta tutkijasta. Tiedemiehet miettivät, miten maailma voi parhaiten kohdata uhkia kuten Isis-järjestöä, ilmastonmuutosta, arvaamatonta Venäjää tai Ebolaa. Gibson uskoo, että monen ongelman syynä on talous, joka pitäisi ajatella uudelleen.

Huhtikuun lopussa pieni kahvila Oma maa Helsingin Kalliossa on täynnä. Australialainen talousmaantieteilijä Katherine Gibson on pitänyt pari luentoa yliopistoilla Tampereella ja Helsingissä, ja tapaa nyt suomalaisia solidaarisuustalouden aktiiveja ja muita asiasta kiinnostuneita.

Pieneen huoneeseen on kokoontunut noin 30 ihmistä. Kaikki tuolit ovat varattuina.

Suomen ensimmäisen aikapankin perustamisessa mukana ollut Ruby van der Wekken on tapaamisesta innoissaan.

– Hänen työnsä on inspiroinut meitä vuosia. Nyt kysyimme neuvoa käytännön juttuihin, joita eteemme on tullut, kun kehitämme sellaisia verkostoitumisen malleja, joista on iloa ruokaosuuskunta Omalle maalle ja Stadin aikapankille sekä vastaaville muille yhteisötalouksille.

 

Gibsonin mielestä hallitusten tulisi tukea mm. yhteisöjä, jotka rakentavat ruokaturvaa yhteisöpuutarhojen ja kaupunkiviljelyn avulla julkisilla mailla.

Lue koko juttu:
http://yle.fi/uutiset/professori_katherine_gibson_palkkatyota_ei_riita_kaikille_talous_ajateltava_uusiksi/8859895

Tervetuloa mukaan muutokseen
Tälläkin hetkellä Lassilassa rakennetaan parempaa maailmaa konkreettisesti, mm. uuden kasvihuoneen muodossa. Vielä mahtuu mukaan kesäkaudelle.

Näyttökuva 2016-05-05 kello 12.29.52

Luomutilalla riittää keväthommia! Tule mukaan?

CgoFzADUkAAhK0M

Kun tarvitaan tie, teemme tien. Tervetuloa talkoilemaan ja tekemään palasia kasvihuonepalapeliin!

CgfNWCgWEAA7toD
Jukka kehitti hyvän savi-hiekka-olki-spelttiakanamassareseptin. Pakkohan sillä oli sitten eristää vierasmajan katto. Talkoolaisten on kohta lämmin lölliä työpäivän jälkeen. ‪#‎kuraleikit‬

Cgdu5ryWwAACLiA
Tikka hakkaa, kukko kiekuu ja me katetaan mansikkapenkkejä. Hetko taitaa vielä mennä ennen mollukoita.

12963830_1139065596112861_4307459506858920574_n
Mansikkamaan katetta keräilemässä ja maanparannustoimia.

12986966_1139065642779523_2873457127913331828_n
12986995_1139065669446187_6036137919962887106_n
13015340_1139065469446207_1427159114117659492_n
13043458_1139065589446195_1716137712707629501_n

Cgalh0NWQAAt2_7
Pullotimme elinvoimaa , kippis.

IMG_0808
Lounaaksi marinoituja härkäpapuja ja paistettua lehtikaalia -> täydellinen ateria, joka ei pakota päiväunille. Juomaksi koivunmahlashotti.

Sano vaan, jos haluat tulla auttamaan!

Kaikki ovat tervetulleita kahtena tulevana viikonloppuna:
la ja su 23.–24.4.
&
la ja su 30.4.–1.5.
Eli nyt voit viettää työväen juhlaa työskennellen pellolla, mikäs sen hienompaa!

Älä välitä, jos et ole (vielä) kätevä käsistäsi. Kaikille löytyy sopivaa hommaa, kaikista on valtavasti apua ja kaikilla on yleensä kivaa kimpassa.

Talkoisiin pääsee kätevästi hyppäämällä jonkun peltokaverin autoon. Autoja lähtee Kallion kahvilaltamme kohti Tuusulassa sijaitsevaa Lassilan luomutilaa klo 10 jokaisena talkoopäivänä.
Kerro heti, jos haluat mukaan. Laita vain sähköpostia osoitteeseen jasenet@omamaa.fi niin varaamme sinulle autopaikan ja talkoolounasta. Pääset samalla kyydillä myös takaisin iltapäivällä tai alkuillasta.

Talkookuvia ja satokassin reseptit

DSC_1373
DSC_1377
DSC_1378
DSC_1380
  DSC_1384
DSC_1386
DSC_1387
DSC_1393
DSC_1395
DSC_1401
DSC_1402
DSC_1425

jussi
IMG_4811
IMG_4809
IMG_4800
IMG_4795
IMG_4791
IMG_4786
IMG_4784
IMG_4772
IMG_4766
IMG_4760

IMG_4754
IMG_4752
IMG_4751
IMG_4750
IMG_4745

 

kuva

Satokassin sisältö:

tillikimppu
nauriit
porkkanat
perunat
kesäkurpitsa
lehtikaali
Jussin ja Jukan juureen leipoma leipä
Jussin ja Jukan härkäpapupasteija
vehnäjauho
Lassilassa tehty pasta

 

Menu:
Lehtikaalikeitto
Kesäkurpitsa-härkäpapuspagetti ja vegaanipesto
Nauriskeitto
Patatas bravas ja majoneesi
Spelttipasta kermaisella lehtikaali-sienikastikkeella
Seitan-pihvejä ja keitettyjä perunoita
Jussin ja Jukan valmiiksi tekemä pasteija (2 ateriaa)

 

IMG_4793

Lehtikaalikeitto

 

Lehtikaalikeitto
(voi myös soseuttaa, jos tykkää)

Ainekset

  • 1 iso peruna
  • 6 lehteä lehtikaalia
  • ½ purjo
  • 2 rkl voita
  • 10 dl kasvislientä
  • 1 dl valkoviiniä (ei pakollinen)
  • 2 dl kermaa
  • 2 rkl sitruunamehua
  • suolaa
  • Lisäksi: raejuustoa tai fetaa muruina sekä yrttejä

Valmistusohjeet

Kuori ja kuutioi peruna. Hienonna lehtikaali ja purjo. Pese purjo hyvin ennen käyttöä. Kuullota vihanneksia voissa kattilassa. Lisää kasvisliemi ja valkoviini. Anna kiehua kunnes perunat ovat pehmeitä. Lisää kerma, sitruunamehu ja suola. Soseuta. Kuumenna keitto ja maista, tarvitseeko lisää mausteita. Tarjoile juuston ja yrttien kanssa.

Kesäkurpitsa-härkäpapupasta

3-4 annosta

  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 pienehkö kesäkurpitsa
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • 500 g tomaattimurskaa + vettä
  • 2 dl härkäpapurouhetta
  • 1 kasvisliemikuutio
  • 1 tl kuivattua basilikaa
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • suolaa ja pippuria
  • täysjyväpastaa ja vegaanista pestoa (ohje alla)
  1. Silppua sipulit ja raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi.
  2. Kuullota sipuleita kattilan pohjalla öljyssä hetki. Mausta balsamiviinietikalla.
  3. Lisää kattilaan tomaattimurska, härkäpapurouhe ja kasvisliemikuutio sekä basilika ja tomaattipyre.
  4. Laita pasta kiehumaan.
  5. Keitä kastiketta keskilämmöllä noin 15 minuuttia tai kunnes pavut ovat kypsiä. Lisää kattilaan keittämisen aikana vettä tarvittaessa (noin 2-3 dl).
  6. Lisää kattilaan lopuksi kesäkurpitsaraaste sekä suolaa ja pippuria maun mukaan.
  7. Pyöräytä pasta vegaanisessa pestossa ja tarjoa kastikkeen kanssa.

P.S. Jos haluat kastikkeesta kermaisemman, lorauta joukkoon purkillinen kaurakermaa.

 

Vegaaninen pesto

2 kourallista tuoreita basilikan lehtiä

40 – 50 g auringonkukan tai pinjansiemeniä

1 pieni valkosipulinkynsi

n. 1 1/2 dl öljyä

n. 1 rkl sitruunamehua

suolaa, mustapippuria

Paahda siemenet kevyesti kuivalla, öljyttömällä pannulla, jolloin maku irtoaa paremmin. Älä päästä mustumaan. Pane basilikan lehdet ja siemenet marmorimortteliin ja survo puu- tai marmorinuijalla. Kun lehdet ja pinjansiemenet ovat jauhautuneet hienoksi, siirrä massa toiseen astiaan. Lisää murskattu valkosipulinkynsi. Lisää puolet oliiviöljystä ja sekoita. Mausta sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla. Lisää loput oliiviöljystä vähitellen, kunnes pesto on sileää tahnaa. Tarkista lopuksi maku. Jos et käytä kaikkea pestoa heti, säilytä sitä jääkaapissa lasipurkissa. Pesto säilyy muutaman päivän jääkaapissa.

 

Nauriskeitto

3-4 valkeaa naurista

1 sipuli

2 porkkanaa

8 dl kasvislientä

mustapippuria

1 dl silputtua persiljaa

1 dl kevytranskankermaa tai kaurakermaa

1. Puhdista ja paloittele kasvikset.

2. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi ja lisää paloitellut kasvikset. Keitä, kunnes kasvikset ovat lähes pehmeitä.

3. Mausta mustapippurilla. Lisää persilja ja kerma. Soseuta keitto. Tarjoa hyvän leivän kanssa.

 

Patatas bravas

Keitä sopiva määrä perunoita kuorineen hyvissä ajoin ennen ruokailua. Anna perunoiden vetäytyä viileässä, niin ne eivät halkeile niin helposti.

Kuori perunat ja lohko paloiksi. Laita lohkot kulhoon ja lisää niiden sekaan suolaa ja reilusti pimentónia. Kääntele perunoita niin, että mauste leviää joka puolelle. Kuumenna pannussa reilusti öljyä (niin että pohja peittyy muutamalla millillä kauttaaltaan) ja paista perunoita keskilämmöllä välillä käännellen. Perunoihin pitäisi tulla rapea ulkokuori, kun niitä paistaa tarpeeksi pitkään.

Tarjoile perunat majoneesin kera.
Helppo majoneesi ja vegaaninen majoneesi

Tarvitset sauvasekoittimen sekä kapean ja korkean astian. Huolehdi, että majoneesin ainesosat (erityisesti munat ja öljy) ovat samanlämpöisiä. Riko sitten yksi kananmuna astian pohjalle niin, että keltuainen säilyy ehjänä. Valuta munan päälle rypsiöljy, tipauta joukkoon lusikallinen dijonia ja tilkka viinietikkaa, sekä mausteet.

Aseta sitten sauvasekoitin astian pohjaan niin, että se peittää kokonaisuudessaan keltuaisen. Käynnistä sauvasekoitin ja pidä se käynnissä astian pohjassa, kunnes öljy on sekoittunut munaan. Jos öljy ei meinaa sekoittua, voit auttaa hieman: nosta sauvasekoitinta vähitellen ylöspäin astiassa niin, että kaikki öljy valuu alas ja sekoittuu majoneesin joukkoon.

Nopeasti valmistuva majoneesi säilyy puhtaassa astiassa viikon.
Majoneesi
1 kananmuna
2 dl rypsiöljyä
1 tl dijon sinappia
1/4 tl valkoviinietikkaa tai väkiviinaetikkaa
(1 valkosipulinkynsi pieneksipilkottuna)
1/2 tl suolaa

Vegaaninen majoneesi

  • 1 dl soijamaitoa
  • noin 3-4 dl rypsiöljyä
  • 1 rkl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua

Kaada soijamaito syvään astiaan. Lisää öljyä hyvin rauhallisesti ja tasaisesti maidon sekaan koko ajan teho- tai sauvasekoittimella sekoittaen. Sekoita perusteellisesti öljy ja maito sekaisin ennen kuin lisäät uutta öljyä, jotta saat tasaisen seoksen. Kun seos on paksuuntunut voit lisätä sitruunamehun tai omenaviinietikan. Voit myös vettä lisäämällä tehdä seoksesta löysempää ja öljyä lisäämällä paksumpaa. Halutessasi voit maustaa majoneesia esimerkiksi sinappijauheella tai valkosipulilla.

Spelttipasta kermaisella lehtikaali-sienikastikkeella

n. 170 g suppilovahveroita (tai muita sieniä)

120 g lehtikaalia

1 sipuli

voita

1 kasvisliemikuutio

2 dl kaurakermaa

n. 1 dl vettä

(persiljaa)

Huuhtele lehtikaalit ja paloittele ne. Pilko myös sienet ja hienonna sipuli. Kuumenna pannulla runsaasti voita ja lisää sipulit kuullottumaan. Lisää sen jälkeen sienet ja lehtikaalit paistumaan. Paista viitisen minuuttia ja murenna sitten sekaan kasvisliemikuutio. Kaada joukkoon kerma ja huuhtele tölkki lorauksella vettä ja kaada sekin joukkoon. Sekoita hyvin ja anna kastikkeen porista hetki miedolla lämmöllä. Tarkista maku ja lisää lopuksi hieman hienonnettua persiljaa. Tarjoa kastike keitetyn pastan kera.

 

SEITANPIHVIT (JA KEITETYT PERUNAT)

  • 1 kg vehnäjauhoja
  • 7 dl vettä

KEITINLIEMI

  • 1 1/2 l vettä
  • 2 rkl luomukasvisliemijauhetta
  • 2 rkl sokeria

JERK-MARINADI

Soseuta marinadin aineet sauvasekoittimella:
½ sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä
1 rkl timjamia
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1 ½ tl chilirouhetta
1 tl maustepippuria
½ tl jauhettua inkivääriä
¼ tl suolaa
¼ tl sokeria
mustapippuria myllystä
1 limetin mehu
¾ dl rypsiöljyä
PAISTAMISEEN

  • 1/2 dl rypsiöljyä
  • 1,5 dl hienonnettuja kuusenkerkkiä

Sekoita jauhosta ja vedestä tiivis taikina. Vaivaa taikinaa vähintään 5 minuuttia, jotta se muuttuu kimmoisaksi ja silkkisen tuntuiseksi. Nosta taikinapallo pöydälle ja laske kulhoon kylmää vettä. Siirrä taikinapallo veteen 20 minuutiksi. Kaada vesi pois ja laske taikinan päälle kuumaa muttei polttavaa vettä.

Vaivaa taikinaa varovasti veden alla, kunnes vesi on valkoisenaan liuennutta vehnätärkkelystä. Kaada vesi pois. Laske taikinan päälle kylmää vettä ja jatka vaivaamista. Ole helläkätinen. Kun vesi on jälleen valkoista, kaada se pois ja laske kulhoon kuumaa vettä. Jatka vaivaamista vuorotellen kuuman ja kylmän veden alla. Jos taikina tuntuu löysältä tai hajoavalta, vaihda veden lämpötilaa mahdollisimman radikaalisti. Voit myös välillä valuttaa taikinaa siivilässä. Ole luottavainen, loppua kohti seitan kiinteytyy.

Jatka kunnes vesi on kirkasta eikä vehnätärkkelystä enää liukene. Aktiivinen vaivaamisprosessi kestää noin puoli tuntia. Lopputuloksena on kahden nyrkin kokoinen seitanpallo. Tee keitinliemi. Kiehauta kaikki liemen ainekset kattilassa. Liemi saa maistua reilusti suolaiselta. Jaa seitanpala kahtia ja nosta palat keitinliemeen. Jos haluat tasaisen muotoiset seitanpallot, voit sitoa palat harsokankaan sisään. Anna kypsyä hiljakseen noin 40 minuutin ajan. Nosta seitankattila liemineen kylmään veteen ja jäähdytä nopeasti.

Kaada keitinliemi pois ja leikkaa seitan pihveiksi. Nosta pihvit marinadiin. Anna seitanin marinoitua yön yli ja paista pihvit sitten pannulla tai grillissä.

 

Syyskuun satokassireseptit sekä toive

Lassila

Kesän viimeinen viikonloppu.

jukka

Jukka tomaatissa.

DSC_4397

DSC_1141

Liilat pavut keitetään ja syödään kuten vihreät salkopavut: kokonaisina. Eli ei tarvitse kuoria härkäpapujen tapaan.

DSC_1148

Lassilassa on yleensä tällainen taivas ja mielentila.

DSC_1361 1

Helsinkiin matkaajat laatikossa.

DSC_1362 1

Terveisiä maasta. Omasta maasta. Sun maasta ja mun maasta.

Vantte

Vantte salaatissa.

DSC_1150

Toive:

tule
Olisi mielettömän hienoa, jos mahdollisimman moni pääsisi auttamaan kasvihuoneen rakentamisessa minä tahansa viikonloppuna. Kyytejä voi kysellä Oma maan Facebook-ryhmässä. Kasvihuone olisi tärkeää saada valmiiksi ennen talven tuloa. Ei haittaa vaikka ei oikein tuntisi ketään eikä ehkä oikein osaisi mitään. Kyllä joku neuvoo!

Ajattelimme, että kasvihuone olisi saatu käyttöön jo tänä kesänä, mutta työvoimaa ei ole ollut tarpeeksi sen rakentamiseen. Kasvihuone kun on rakennettava talkoovoimin. Olemme käyttäneet rakentamiseen kierrätysmateriaaleja, joka myös hidastaa rakentamista osaltaan – toisaalta kasvihuoneesta tulee maailman siistein ja suurella sydämellä rakennettu.

Syyskuun ensimmäinen satokassi

satokassi

Sisältö

  • kaunis ja ihana juureen leivottu leipä (Jussin ja Jukan käsistä! Superleipurit, superihmiset!)
  • liilat pavut
  • porkkanat
  • tomaatit
  • nauriit
  • mangoldit
  • lehtikaalit
  • perunat
  • kesäkurpitsa
  • kurkku
  • herneet
  • Jukan tekemä pasta
  • spelthiutale
  • härkäpapurouhe
  • rypsiöljy

Kiitos pörrit ja viljava maa sekä ihmislihakset.

Menu

Aamiaiset
Ihaninta ruisleipää
Speltpuuroa hillon kera


Päivälliset
Kreikkalaiset kesäkurpitsapyörykät ja avomaankurkku-tsatsiki
Maukas perunapaistos
Ruokaisa Papusalaatti
Apposet
Härkäpapu-kasvispata
Täytetty kesäkurpitsa
Uunipotut ja härkäpapukastike

 

Aamu käyntiin puurolla! Tuoreet luomuhiutaleet tekevät puurosta nautinnon, se on eri ruokalaji kuin kaupanryyneistä keitetty liisteri.

Aamu käyntiin puurolla! Tuoreet luomuhiutaleet tekevät puurosta nautinnon, se on eri ruokalaji kuin kaupan ryyneistä keitetty liisteri.

Kreikkalaiset kesäkurpitsapyörykät ja avomaankurkku-tsatsiki

Avomaankurkku-tsatsiki

  • 4 pientä avomaankurkkua tai yksi iso
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl hienonnettua lipstikkaa (jos ei saatavilla, käytä tuoretta minttua)
  • 2 tl hunajaa (tai sokeria)
  • 1 1/2 dl paksua luonnonjogurttia tai kaurajogurttia
  • suolaa ja valkopippuria

Valmista ensin tsatsiki. Kuori ja raasta kurkut. Laita raaste valumaan siivilään. Lisää valutetun kurkun joukkoon jogurtti, sitruunamehu, lipstikka ja hienonnettu valkosipuli. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Anna maustua jääkaapissa puoli tuntia ennen tarjoilua.

 

Kreikkalaiset kesäkurpitsapyörykät

  • 4 pientä kesäkurpitsaa (tai yksi iso…)
  • 4 keitettyä perunaa
  • 2 sipulia
  • nippu tuoretta minttua
  • 2 munaa (tai kananmunankorviketta)
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • merisuolaa
  • maustepippuria
  • jauhottamiseen vehnäjauhoja
  • uppopaistamiseen öljyä

Raasta kesäkurpitsat karkealla raastinterällä. Ripota päälle teelusikallinen merisuolaa ja anna raasteen kostua. Puserra vesi pois.
Murskaa keitetyt perunat raasteen joukkoon. Pilko joukkoon sipulit sekä minttu. Lisää joukkoon kananmunat ja vehnäjauho.
Leivo massasta pyöryköitä jauhoisin käsin ja kierittele pallerot lopuksi jauhoissa. Anna seistä hetki.
Kuumenna öljy korkeareunaisessa kattilassa tai wokkipannussa ja uppopaista pallerot rapeiksi. Valuta öljystä.
Tarjoa vehnäriisin, vihersalaatin ja tsatsikin kera.

 

Maukas perunapaistos

  • 6-8 suurta perunaa
    8-10 valkosipulin kynttä
    4 sipulia
    2 rkl öljyä
    1 rkl sitruunamehua
    1 tl timjamia
    1 tl oreganoa
    1 tl chilisekoitusta
    1 tl suolaa
    1 tl mustapippuria

1. Kuori perunat ja leikkaa lohkoiksi. Keitä lohkoja noin 5 minuuttia.

2. Kuori sipulit ja leikkaa lohkoiksi.

3. Sekoita öljy, sitruunamehu ja mausteet kastikkeeksi.

4. Kaada kuumat, hetken keitetyt perunat uunivuokaan ja lisää sipulit. Valele kasviksia kastikkeella ja kääntele peruna- ja sipulilohkoja, jottane saavat mausteisen pinnan.

5. Kypsennä 200 asteen uuninlämmössä noin 30 minuuttia, kunnes perunat tuntuvat pehmeiltä.

Tarjoa avomaakurkku-tsatsikin kera. (Resepti yllä.)

 

Ruokaisa Papusalaatti

Liiloja papuja
½ dl vehnäriisiä
½ kesäkurpitsa
mangoldia/lehtikaalia

Keitä vehnäriisi kypsäksi. Keitä papuja noin 10 minuuttia kiehuvassa vedessä. Leikkaa kesäkurpitsa lohkoiksi, pilko mangoldi ja lehtikaali pieneksi. Sekoita kaikki ainekset ja lorauta päälle öljyä, suolaa, pippuria sekä esim. balsamicoa/sitruunaa/viinietikkaa. Lisää päälle halutessasi tuoreita yrttejä – esim. persiljaa.

 

Apposet

Noin 0,5- 1 l tuoreita avaamattomia herneenpalkoja, 2 tl suolaa, voita/margarinia/öljyä

Kuumenna vesi kiehumispisteeseen ja laita veteen herneenpalot ja suola. Keitä palkoja noin 8 minuuttia ja kaada vesi pois. Tarjoile apposet ja voisula. Apposet.ovat parhaimmillaan kuumina.

Etikettiin kuuluu sormin syöminen: kasta palko voisulaan (/margariiniisulaan/ öljyyn) ja vedä herneet suuhun hampaiden välistä. Kokeilunhaluiset voivat lisätä voisulaan grillimausteita tai vaikkapa wasabia.

 

Härkäpapu-kasvispata

noin 2 dl härkäpapurouhetta, 1 sipuli, 2 naurista/lanttua, öljyä, 2–3 valkosipulinkynttä, 2 porkkanaa, 3 dl kasvislientä (1 tlk tomaattisosetta) ¼ tl chilipippuria

Keitä härkäpapuja kiehuvassa vedessä noin 10 minuuttia. Kuori ja silppua sipulit. Kuori ja viipaloi nauriit/ lantut. Kuullota öljyssä sipulia ja lanttua noin viiden minuutin ajan. Lisää pavut, porkkanat, murskatut valkosipulin kynnet ja kasvisliemi. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää halutessasi tomaattisose ja chilipippuri niin, että padasta tulee sopivan tulinen. Hauduta ruokaa miedolla lämmöllä kypsäksi noin 30-50 minuutin ajan.

 

Täytetty kesäkurpitsa

1 kesäkurpitsa, ½ sipuli, noin ½ dl härkäpapurouhetta, noin 50g ohra/kaurasuurimoita, valkosipulia, 1 tomaatti, (juustoa esim. feta/vuohenjuustoa)

Keitä ohra/kaurasuurimot kypsiksi. Voit keittää samassa vedessä härkäpapurouheen. Kaada lopuksi ylimääräinen vesi pois papu-suurimoseoksesta ja mausta suolalla. Halkaise huuhdotut kesäkurpitsat pituussuunnassa kahtia. Koverra kurpitsojen sisus lusikalla niin että maltoa jää noin 1 cm.. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Kuullota sipuleita pannulla hetki. lisää sitten pieneksi pilkottu kesäkurpitsan sisus sekä papu-suurimoseos ja kuullota hetken. Mausta esim. oreganolla ja basilikalla. Lisää lopuksi halutessasi pieneksi pilkottu tomaatti ja juustoa. Sekoita. Kaada täyte kesäkurpitsan sisään ja paista uunissa 225 asteessa noin 20-40 minuuttia.

 

Uunipotut ja härkäpapukastike

Perunoita,1 dl härkäpapurouhetta, ½-1 sipuli, valkosipulia, tomaatti, (+tomaattimurskaa/ketsuppia) mausteita esim. timjamia, chiliä, mustapippuria, kasvisliemikuutio.

Pese perunat ja laita ne kokonaisina uunipellille. Tee haarukalla reikiä perunoiden pintaan. Hiero pintaan esim. timjamia/muuta kuivattua yrttimaustetta ja sen jälkeen öljyä. Paista uunissa noin 200 asteessa 20-40 minuuttia tai kunnes perunat ovat kypsiä ja ruskistuneet kauniisti. Kuullota öljyssä sipulia ja valkopsipulia. (ja chiliä) Lisää härkäpapurouhe, mausteet ja vettä sekä pilkottu tomaatti. Hauduta noin 20 minuuttia tai kauemmin jos on aikaa, lisää nestettä tarvittaessa.. Lisää lopuksi suolaa ja tarkista maku.

 

Reseptejä aurinkoenergian voimalla (satokassit: to 30.7. ja ti 4.8.)

Pilvinen taivas hidasti tahtia, mutta lopulta akku oli täynnä ja sain postauksen kasaan aurinkopaneelin keräämällä energialla.

Tämän satokassin teemana on kaura.

IMG_4470

(Munat vain munaosuuksien haltijoille.)

Satokassin sisältö to 30.7. ja ti 4.8.

  • Kaurakakut (taskumallinen aamupuuro, valmiiksi Lassilassa tehty, lisää voi tehdä itse)
  • Kaurajugurtti (valmiiksi Lassilassa tehty, lisää voi tehdä itse)
  • Sipulinippu
  • Härkäpapujauho 500 g ( tuli vahingossa kilon etiketit)
  • bulgur  500 g
  • kaurahiutale  750 g
  • ruisleipä (juureen leivottu)
  • härkäpapu (tuore) 10 kpl
  • peruna (Timo)  800 g
  • kesäkurpitsa 1 kpl
  • Marjamix rasia (vadelma, herukka, hapankirsikka)  1 l
  • mangoldinippu

Menu

Aamiaiset

  • Härkäpapusmoothiet
  • Kaurakakut
  • Kaurajugurtti

Päivälliset

  • Kasvispaistos ja keitetyt perunat
  • Paistetut perunat, herne-papupihvit ja ruskeakastike
  • Hernesosekeitto ja kaurakakut
  • Kasvis-bulgurpata
  • Kasvistäytteiset letut
  • Bulgurlaatikko härkäpapurouheella
  • Uuniohrapuuro

 

Härkäpapusmoothiet

Härkäpapujauho on taivaallista, eikä sitä tarvitse edes kypsentää. (Toisin kuin rouhetta ja kokonaisia papuja.) Sitä sopii lisätä mihin tahansa smoothieen. Aiheesta on intoiltu ennenkin >>

smoothiet

1. Kasvispaistos ja keitetyt perunat

2 lehteä mangoldia, pieni palanen kesäkurpitsaa, härkäpapuja noin puoli pussia (irrota pavut paloista) ja 1 sipuli varsineen – paista pannulla öljyssä, mausta suolalla, pippurilla. Keitä perunoita lisäksi (keitä kaikki perunat, puolet tulee huomisen ruokaan)

DSC_0926
DSC_0931

DSC_0917

2. Paistetut perunat, herne-papupihvit ja ruskeakastike

Keitä noin vajaa desi hernerouhetta ja vajaa desi härkäpapu-rouhetta maustetussa (kasvisliemikuutio) vedessä noin 15 minuuttia. Muussaa sekaan noin yksi keitetty peruna, vehnäjauhoja ja lisää mausteita (esim. tuoretta persiljaa, valkosipulia, paprikajauhetta, grillimaustetta, valkosipulia) (Lisää 1-2 kananmunaa.)

Muotoile kostein käsin massasta pihvejä, lisää tarvittaessa vehnäjauhoja/nestettä. Paista uunissa noin 20 min tai kunnes pihvit ovat ruskistuneet/kiinteytyneet.

Ruskea kastike: Kuullota noin 3-5 minuuttia öljyssä härkäpapujauhoja (noin 4 rkl), lisää vettä ja suolaa sekä valko- ja mustapippuria. Anna hautua hetki kokoajan sekoittaen

Paista eilen keitetyt perunat öljyssä, mausta suolalla.

Laita 4dl kuivaherneitä likoamaan yöksi huomista ruokaa varten.

 

3. Hernesosekeitto ja kaurakakut

Kuullota 1 sipuli pannulla öljyssä. Lisää huuhdellut herneet ja vettä noin 5dl-1litra. Lisää mausteet (meirami, mustapippuri, kavisliemikuutio) Anna kiehua noin tunti hiljalleen, lisää vettä tarvittaessa.

Soseuta lopuksi ja lisää päälle esim. tuoretta persiljaa reilusti. Nauti kaurakakkujen kera ellet syönyt niitä jo aamiaiseksi.

 

4. Kasvis-bulgurpata

Loput mangoldit & kesäkurpitsat, 1 sipuli varsineen, loput härkäpavut (irrota pavut paloista). Kuullota kasviksia pannulla öljyssä hetki. Voit maustaa lopuksi suolalla. Kaada kattilaan ja lisää sekaan bulgur, vesi ja mausteet (esim. paprikamauste, minttu, korianteri, mustapippuri). Keitä hiljalleen noin 15 min. Testaa kypsyys ja maku. Anna hautua vielä hetki. Säästä puolet huomisen lettujen täytteeksi.

 

5. Kasvistäytteiset letut

Lettutaikina: 5 dl vettä / kauramaitoa, noin 3 dl jauhoja, suolaa (2 kananmunaa). Sekoita ja anna seistä noin 30 min. Paista letut, lämmitä eilisen bulgurpata ja täytä letut sillä.

 

6. Bulgurlaatikko härkäpapurouheella

Keitä hiljalleen noin 15 minuuttia härkäpapurouhetta vedessä, joka on maustettu esim. kasvisliemikuutiolla, paprika- ja chilijauheella. Keitä noin 2 dl bulguria suolavedessä noin 15 min. Kaada ylimääräinen vesi pois. Sekoita bulgur ja papurouhe (ja halutessasi esim sipulia ja valkosipulia, tomaattia tai jos jääkaapissa on jotakin muita kasviksia ) ja kaada uunivuokaan. Kaada halutessasi päälle kaura(/muna)maito. Paista uunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes pinta ruskistuu kauniisti.

 

7. Uuniohrapuuro

1 litra kauramaitoa, 1,dl ohrasuurimoita, 1tl suolaa. Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Voitele/öljyä uunivuoka, mittaa uunivuokaan ohrasuurimot ja suola. Lisää maito ja sekoita kevyesti. Paista uunin alatasolla n. 2 h. Sekoita puuroa 1-2 kertaa ensimmäisen tunnin aikana.

DSC_0924

 

Teemana kaura

Kaura on terveellinen ja ravitsemukseltaan monipuolinen vilja, josta voi valmistaa tutun aamupuuron lisäksi monia herkullisia ruokia.

Tämän viikon satokassissa on kauraa monessa muodossa. Kaurakakut auttavat jaksamaan, jos aamupuuro on jäänyt kiireessä keittämättä. Kaurajogurtin voi syödä sellaisenaan, maustaa marjoilla tai käyttää ruoanlaitossa, siitä saat myös juuren josta voit valmistaa halutessasi lisää jogurttia.

Kauramaito

  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 0,5 l vettä
  • ripaus suolaa
  • (2 rkl hunajaa + 1 tl vaniljauutetta)

Huuhtele kaurahiutaleet ja liota niitä puolituntia tai yön yli. Huuhtele hiutaleet uudelleen. Laita kaura blenderiin veden kanssa. Voit lisätä vettä, jos haluat maidosta ohuempaa. Blendaa seosta täydellä teholla noin 15 sekuntia. Siivilöi maito ja ota jäljelle jäävä massa talteen mahdollisia kokkailuita varten. Huuhtele blenderi ja kaada maito uudelleen sisään. Blendaa jälleen ja siivilöi. Lisää haluamasi mausteet. Kauramaito säilyy jääkaapissa 4-5 päivää. Sekoita juoma ennen käyttöä.

Kaurajogurtti

Valmista kauramaito yllä olevan ohjeen mukaan.

Kuumenna kauramaito 80 asteeseen, sekoittaen. Anna maidon jäähtyä 40 asteeseen ja sekoita siihen 1 rkl kaurajogurttia. Laita purkkiin ja anna tekeytyä lämpimässä paikassa jogurtiksi (+37, n. 8­-10 h, huoneenlämmössä hieman kauemmin). Jäähdytä ja nauti. Säilyy jääkaapissa n. viikon.

Vinkki: käytä jogurtti smoothien pohjana johon sekoitat hieman härkäpapujauhoa ja mukana tulleita marjoja (muista poistaa kirsikoista siemenet).

 

Kaura ravintona

Proteiini

Kaurahiutaleet sisältävät n. 16 % koostumukseltaan erinomaista proteiinia. Kaura sisältää runsaasti mm. lysiiniaminohappoa, joka on erityisen merkittävässä roolissa kalsiumaineenvaihdunnassa ja lihasten kehittymisessä. Kaurassa on runsaasti vitamiineja ja hivenaineita. Kauraa popsimalla saa E­vitamiinia, sinkkiä, seleeniä, kuparia, rautaa, magnesiumia ja mangaania.

Kaura vaikuttaa kehoon suotuisasti myös suojaamalla elimistön rasvoja hapettumiselta, siis toimimalla antioksidanttina. Kauran sisältämä E­vitamiini on tehokas hapettumisen torjuja, kun taas fytiinihappo suojaa elimistöä ympäristömyrkyiltä.

Kaura alentaa kolesterolia

Ravintokuitu vaikuttaa monella tapaa elimistön toimintaan, ja sitä on tärkeää saada ravinnosta riittävästi.

Kuitua on kahdenlaista: liukenematonta, suolen toimintaa edistävää kuitua sekä liukoista kuitua, joka auttaa hallitsemaan veren kolesterolitasoa. Kaurassa on runsaasti juuri liukoisia kuituja.

Kaura on myös erityisen tärkeä hyvien rasvahappojen (linolihappo ja alfalinoleenihappo ) lähde ja lisää siten GLA:n tuotantoa ja edullista hormonitoimintaa. Kauran positiivinen vaikutus veren kolesterolipitoisuuden hallintaan on tunnettu kauan. Jo vuonna 1997 USA:n terveysviranomainen (FDA) vahvisti, että kauran liukoinen kuitu beeta­glukaani auttaa hallitsemaan veren kolesterolia osana terveellistä ruokavaliota. Euroopan ruokaturvallisuusvirasto (EFSA) hyväksyi vuonna 2009 väittämän, että säännöllinen beeta­glukaanin saanti edesauttaa normaalin veren kolesterolitason ylläpitämisessä.

Kaura auttaa tasaamaan aterian jälkeistä veren glukoositasapainoa, kun aterialla saa neljä grammaa beeta­glukaania 30 grammaa aterian hiilihydraatteja kohden. Hyviä tuloksia on saatu esimerkkiaterioissa, joissa kauraa nautitaan leivän ja pastan muodossa. Glukoosipitoisuuden voimakas heittelehtiminen veressä vaikuttaa vireystasoon negatiivisesti ja lisää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen.

Kaura tekee hyvää vatsalle

Kuitupitoiset kauratuotteet auttavat suoliston hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Kaura lisää suolistossa kulkevan massan määrää ja siten helpottaa suolen toimintaa. Hyvin toimiva ruoansulatus ylläpitää terveyttä ja ehkäisee suolistosairauksia.

 

Kiitos talkoilijoille 🙂

11783733_10152955953721472_534568379_o* 11801195_10152955953751472_1025110529_o
11801097_10152955953746472_1907300152_o

Tämä postaus toteutettiin aurinkoenergialla

Aurinkoisella kelillä aurinkopaneeli on tietysti superkätevä, jos haluaa esim. kirjoittaa hevonkuusessa, kuten minä. (Vietin heinäkuussa aikaa Mustarindassa Hyrynsalmella ja siellä kaikki energiaa vievät toiminnot ajoitettiin auringon paisteen aikaan. Siihen tottui heti, se oli luontevaa.)

Jos jotakuta sattuu kiinnostamaan, niin minulla on seuraavat palikat omassa pikku systeemissäni:

IMG_3159
IMG_3158
IMG_3157
IMG_3078

Older posts

© 2017 Oma Maa

Theme by Anders NorenUp ↑