Ohra- ja kaurasuurimoista voi helposti tehdä risoton kaltaisen lähiluomuversion.
Se on hyvää sellaisenaan, mutta kahvilassa teimme lisukkeeksi härkäpapuhummusta, ryöpättyjä horsmia, vuohenputkipestoa, paholaisenhilloa ja tuoreita koiranputkia Sami Tallbergin kastikkeella 🙂

2 pussia villiyrttejä ryöpättynä (keitä parin minuutin ajan ja silppua), 1 sipuli, 5 rkl öljyä, 2 dl ohrasuurimoita, 4 dl (kuumaa) vettä, mausteita esim. valkosipulia, ½ dl sitruunanmehua, luomu kasvisliemikuutio, suolaa, mustapippuria, rakuunaa, vähän etikkaa ja chiliä.

Kiehauta yrtit, kylmennä veden alla ja leikkaa silpuksi. Kuori ja hienonna sipuli (ja valkosipuli). Kuullota sipulia öljyssä. Lisää mausteet (ei nokkosia vielä). Lisää ohraryynit. Kuullota hetki kokoajan sekoittaen. Lisää noin desi vettä/kasvislientä (ja halutessasi sitruunanmehua noin ½ dl) ja jatka sekoittamista. Kun neste on imeytynyt, lisää joukkoon villiyrttisilppu sekä lisää vettä /kasvislientä. Jatka sekoittamista, lisää nestettä pienissä erissä ohraton joukkoon sitä mukaan, kun liemi on imeytynyt.

Ohraton kypsyminen kestää noin 40-50 minuuttia. Tarkasta kypsyys ja maku. Lisää tarvittaessa mausteita.