IMG_3502

Satokassit jaetaan Oma maan putiikista Kalliosta viikottain sekä suoraan Lassilan tilalta Tuusulasta.

Sisältö:

Spelttipasta

Spelttihiutale

PK-vehnäjauho

omenamehu

Kasvis ”lihis”

porkkana – nauris -punajuuripussi

Perunaa (Saline & Mozart)

Papu – sipulipussi

omenaa

tomaattia

kesäkurpitsa

salaatti

parsakaali

lehtikaali

—–

Keitetyt perunat ja kasviskastike

5-7 perunaa riippuen koosta (säästä puolet huomisen ruokaan), ½ sipuli, noin 100g porkkanaa, noin 100 g naurista, 2 lehteä kaalia, 0,5 dl hernerouhetta, noin 1,5 dl vettä

Irrota kaalin lehtiosa varresta ja pilko pieneksi. Kuullota pieneksi pilkotut sipuli ja kasvikset öljyssä. Lisää hernerouhe ja vesi. Paista miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia ja lisää vettä tarvittaessa. Mausta suolalla ja esim. mustapippurilla ja Lisää kuulotetut kasvikset ja mausteita. (Mausteita esimerkiksi grillimaustetta, pippuria ja valkosipulia). Anna kastikkeen valmistua 10-15 minuuttia hiljaisella lämmöllä pannussa jotta kasvikset hieman pehmenevät ja antavat makua kastikkeeseen. Lisukkeeksi salaattia. Omenamehua palanpainikkeeksi.

—–

Paistetut perunat ja kasvispullat

Kasvispullat: ½ sipuli, noin 100 g porkkana raasteena, 1 keitetty peruna, 1 dl hernerouhetta, 1 kaalin lehti, noin 1-2 dl vettä
(mausteita esim: suola, pippuri, chili, kurkuma, oregano, basilika)
Pilko sipuli pieneksi. Raasta porkkana. Lisää loput aineet ja sekoita keskenään taikinamaiseksi massaksi. Muotoile pullat ja paista uunissa 200 °C noin 30 minuuttia, kunnes pullat ovat kiinteytyneet. Pullat kiinteytyvät vielä hieman jäähtyessään.

Paistetut perunat: Paloittele perunat kuutioiksi ja pilko puolikas sipuli. Paista perunat ja sipulit pannulla öljyssä kauniin ruskeiksi. Voit halutessasi maustaa suolalla, ja esim. valkosipulirouheella ja grillimausteella.

—–

Kasviskeitto (puolet huomiseen ruokaan)

1 punajuuri, porkkanaa, 1 dl hernerouhetta, 1 sipuli, 4 kaalin lehteä, 1-3 perunaa, noin 4 dl vettä,

Irrota kaalin lehtiosat varresta ja pilko lehtiosat pieneksi. Kuori ja paloittele punajuuri ja hienonna sipuli. Pese perunat ja porkkanat ja paloittele sopiviksi. Kuullota öljyssä sipuleita hetki, lisää punajuuri, porkkana ja kaalin lehtiosa. Paista käännellen hetki, lisää hernerouhe, perunat ja vesi Keitä hiljalleen noin 15-20 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmenneet sopiviksi. Lisää nestettä tarvittaessa. Lisää suolaa ja esim. mustapippuria ja basilikaa. Säästä noin puolet ruoasta huomisen tortilloiden täytteeksi.

—–

Kasvistäytteiset tortillat

Tortillat: 2,5dl vehnäjauhoja, 1 dl vettä, loraus rypsiöljyä, suolaa. Sekoita ainekset keskenään kimmoisaksi taikinaksi. Leivo taikinasta tanko ja jaa se noin viiteen osaan ja pyörittele jokaisesta pulla. Kauli pullat paistinpannusi kokoisiksi pyöreiksi levyiksi. Lämmitä eilinen kasvistäyte. Paista tortilloja ilman rasvaa paistinpannulla molemmin puolin niin, että tortilla saa hivenen rusehtavia pilkkuja. Täytä tortillat.

—–

Kasvismoussaka kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa, tomaatti, sipulia, härkäpapurouhetta, viljamaitoa noin 1,5dl, parsakaalia.

Härkäpapurouhekastike: 1,5 dl härkäpapurouhetta, ½ sipulia, 2 tomaattia, vettä, öljyä paistamiseen
Pilko sipuli ja tomaatit pieneksi. Ruskista härkäpapurouhe ja sipuli pannulla ja lisää vettä kunnes kastike on sopiva paksuista. Lisää pieneksi pilkottu tomaatti sekaan. Paista käännellen noin 10 minuuttia. Mausta suolalla ja esim. valkopippurilla, valkosipulilla ja basilikalla.

Pese ja viipaloi kesäkurpitsa. noin 1 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet talouspaperille ja ripottele pinnalle suolaa. Paista kesäkurpitsaviipaleet pannulla öljyssä noin minuutin ajan molemmin puolin. Voitele uunivuoka ja asettele kerroksittain kesäkurpitsaviipaleita, ja härkäpapurouhekastiketta. Kaada joukkoon viljamaito (tai munamaito.) (Voit ripotella päälle hieman juustoraastetta jos kaapista löytyy). Paista uunin keskiosassa 225C:ssa noin 15-30 minuuttia tai kunnes pinta ruskistuu hieman.

—–

Eines: Kasvis ”lihis”

Lämmitä lihis esim. uunissa 175 astetta noin 10 minuuttia. Höyrytä parsakaalia lisukkeeksi.

—–

Kierrepastalaatikko
200 g pastaa, ½ sipuli, n. 100 g härkäpapurouhetta + noin 1,5 dl vettä, n. 1 dl viljamaitoa – mielellään kaura.

Viljamaito:1,5 dl hiutaleita, noin 5 dl vettä. Anna hiutaleiden turvota vedessä väh. 15 minuuttia, sekoita teho/sauvasekoittimella, siivilöi.Lisää vettä tarvittaessa.

Laatikko: Keitä pastaa suolalla maustetussa vedessä 10 min. Pilko sipuli pieneksi ja kuullota sitä öljyssä hetki. Lisää pannulle mausteet, härkäpapurouhe ja vesi. Paista seosta pannulla noin 5 minuuttia ja lisää vettä tarvittaessa. Valuta vesi makaroneista ja huuhtele ne. Sekoita makaronit ja härkäpapurouheseos ja kaada uunivuokaan. Lisää viljamaito ja paista uunissa 225 °C noin 30-45 minuuttia (paistoaika riippuu uunista) kunnes pinta ruskistuu kauniisti.