kuva

DSC_0505

DSC_0514

Jukka raivaa elintilaa sinun ruuallesi, ihan onnessaan.

DSC_0515

Moi! Tervetuloa maailmaan, se on niin kovin kaunis! Älkää vielä ajatelko sitä, että syömme teidät kesän tullen.

DSC_0516

Tuitui – kasvun ihmeestä ei voi päästä yli koskaan. Se on aina yhtä ihanaa, yllättävää ja innostavaa.

Seuraa kasvien kasvamista kausihuonekalenteristamme

Maailman siisteintä: Meilläpä on nyt reaaliaikainen esikasvatus- ja kausihuonekalenteri, josta voi seurata esikasvatusta tai kasvihuonetta vaativien kasvien/ruokien tilannetta. Ajat ovat ennusteita, joita päivitetään olosuhteiden mukaan.

Kausihuonekalenteriin tästä >>

Terkkuja Kierrätystehtaalta

Kierrätystehdas oli jälleen mainio tapahtuma. Parasta olivat kaikki ne uudet ruokajäsenet, jotka tulivat moikkaamaan sekä muut ihmiset, jotka tulivat kysymään mitä me puuhaamme, miksi ja voisiko päästä mukaan. Toukokuun loppuun asti vielä pääsee, sitten alkaa satokausi. Tässä kuvia Kierrätystehtaalta:

kuva2

Meillä oli ajatuksena ottaa sellainen kukoistava selfie, niitä mitä tuolla näkee. Ei se sitten onnistunut, tuli enemmän tällainen ruokahalun vievä kaverikuva. Mutta peltokaverit ovat tottuneet näkemään toisensa peltokuosissa joten…

Lapset kysyivät poikkeuksetta ovatko kasvikset oikeita… Oletusarvo on siis se, että kasvikset eivät voi olla totta 🙂

kuva5

Ruokajäsenet saavat viikoittain pari kassillista lähiluomuruokaa suoraan tilalta, ja se maksaa suunnilleen saman verran kuin kaupassa, 50 € / vko eli  200 € / kk:ssa, mikäli ottaa koko paketin. Ero on siinä, että turhat pakkaukset, hävikki ja kuljetuskustannukset jäävät minimiin ja ruoka on varmasti reilusti ja terveellisesti tuotettua.

kuva3

Hilluntaa

kuva4

kuva

Ystävät ovat hyviä taimienkantajia, he vain hymyilevät vaikka käsiin sattuu.