Harju 8 on mainio bistro lähellä Kallion sadonjakotilaamme. Tänään he tarjoilivat lounaaksi ohraa, munakoisoa ja papuja,
ja oli tietysti käytävä maistamassa, sillä satokassista löytyy toisinaan annoksen kaikkia aineksia itseviljeltynä lähiluomuna. Saimme lahjaksi reseptin, kiitos Jyrki Vuori!

Ohran sijaan annoksessa voi käyttää myös muita Oma maan viljasuurimoita eli kaurahelmeä, vehnäriisiä tai spelttisuurimoa.

1 .munakoiso
Halkaise munakoiso pituussuuntaan ja tee sisäpuolelle pieniä viiltoja. Valele kastikkeella jossa 2rkl soijaa, 2rkl omenaviinietikkaa, 3rkl öljyä ja 2 valkosipulin kynttä murskattuna. Paahda 180C uunissa kunnes pehmeää kauttaaltaan, n.20min. osan munakoisoista voi survoa tahnaksi jos tuntuu, että jää yli.

2. kastike
hienonna 1sipuli, 2porkkanaa, pieni pala savoijin kaalia, kuullota öljyssä, lisää tomaattipyrettä 1/2dl, harissaa 2 teelusikkaa(vahvaa kamaa) ja vettä, että hiukan peittyy ja maun mukaan suolaa, sokeria ja valkosipulia. Lisää lempipapujasi, kuvassa kidney- ja edamamepapuja.

3. ohra

Keitä kevyesti suolatussa vedessä ohrasuurimot n.25min riippuen lajikkeesta.