• Alkuruoka: Paistettua lehtikaalia
  • Pääruoka: Peruna-härkäpapulaatikkoa
  • Jälkiruoka: Uuniomenoita ja inkiväärikermaa

Setti osoittautui hitiksi.

Tässä reseptit:

Paitettu lehtikaali/palmukaali

Poista kovat lehtiruodit. Paista lehtikaali voissa, lisää hitunen suolaa ja sitruunan mehua. Nauti. (Suolaa ja sitruunaa menee minulla aina lehtikaaliin helposti liikaa, ota iisisti!)

IMG_4046

 

Pääruoan tein Teijan reseptiä mukaillen, lisäsin soijarouhetta ja muskottipähkinää sekä hieman juustoa, joka oli muuttumassa  kovaksi.

Peruna-härkäpapuvuoka

Leikkaa perunat siivuiksi. Pilko sipuli. Laita n. 1-2 dl härkäpapurouhetta veteen n. 3 dl turpoamaan, lisää mausteet esim. suola ja mauste- tai mustapippuri. Laita perunaviipaleet, sipuli ja turvonnut härkäpapurouhe vuokaan sekaisin ja lisää vettä piripintaan. Paista 200 asteessa puoli tuntia folion alla. Ota sen jälkeen folio pois ja kuorruta vuoka mannasuurimoilla sekä (esim juustoraasteella) ja paista vielä 15 min.

 

Uuniomenat inkiväärikermassa on puhdasta neroutta. Ruokakuntani ei saattanut uskoa, että Minä, osasin tehdä jotakin Näin Taivaallista.

6–10 omenaa

Kauraseos

75 g voita
1 dl fariinisokeria
1 ½ dl kaurahiutaleita
luomu manteleita
1 tl kanelia

Inkiväärikerma

2 dl vaahtoutuvaa kermaa
1 dl turkkilaista jogurttia
2 tl tuoretta inkivääriä raasteena
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria


Tee uuniomenavuoka näin

1. Viipaloi omenat vuokaan.
2. Sulata voi ja sekoita siihen kauraseoksen muut raaka-aineet.
3. Lusikoi seos vuokaan omenoiden päälle. Kypsennä omenoita 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes omenat ovat pehmeitä.
4. Valmista inkiväärikerma sillä välin, kun uuniomenavuoka kypsyy. Vaahdota kerma ja lisää siihen jogurtti ja raastettu inkivääri. Makeuta sokerilla ja vaniljasokerilla.

IMG_4050

Humoristiseksi homma muuttui siinä vaiheessa, kun pääruoka ja jälkiruoka olivat vierekkäin hellalla. Oikea kokki ei ehkä tekisi ruokalajeista identtisiä kaksosia. Mutta koska en ole oikea kokki, voin tehdä mitä minua huvittaa.

IMG_4051

Härkäpapu-soijarouhe-perunavuoka ei ole sieltä kauneimmasta päästä, mutta siinä on ihana kotiruoan tunnelma.