Tuusulassa Lassilan luomutilalla toimiva ruokaosuuskunta Oma maa halusi vahvistaa luomumarjojen osuutta jäsentensä satokassissa. Mutta mikä neuvoksi, kun rahkeet eivät ihan kaikkeen riitä?
Lassilassa oma tuotanto kattaa jo koko kasvissyöjän ruokaympyrän ja merkittävä luomumarjatuotannon lisääminen olisi tällä hetkellä mahdotonta. Luomumarjat saatiin osaksi ruokaosuuskunnan satokassien sisältöä kumppanuuden avulla: Muutaman kilometrin päässä sijaitseva luomumarjatila Kaukon tila tuottaa nyt luomumansikat ja mustaherukat satokasseihin.
Pelkkä luomu ei riitä luomutilan isännille
Luomutilojaan luotsaavat isännät Jukka Lassila ja Eero Mattila ovat vanhoja tuttuja vuosien takaa. Eero on ollut mukana perustamassa Osuuskunta Oma maata. Aiemmin hän on keskittynyt marjojen viljelyyn ja myyntiin omalla tilallaan.
“Meillä on kuitenkin aina ollut samanlainen arvomaailma. Luomu ei ole ollut kummallekaan itseisarvo, sillä luomu-tittelin allakin voi viljellä kunnioittamatta ympäristöä ja ihmisiä. Luomutilan on oltava ihmisten kokoinen, aina jos raha ratkaisee, on lopputulos ikävä.”
Kumppanuus auttaisi monia muitakin toimijoita
Kumppanuudesta hyötyvät nyt molemmat osapuolet: Kaukon tilan marjat jaetaan suoraan Oma maan jäsenille eikä Eero Mattilan aika mene enää marjojen poimimiseen ja myyntityöhön. Osuuskunnan jäsenet saavat puolestaan ensiluokkaiset luomumarjat, joita voi olla vaikea löytää reilusti, ekologisesti ja lähellä tuotettuna, suoraan satokassiin. Satokassin hinta ei kuitenkaan nouse, vaan Osuuskunta hoitaa marjatuotannon kustannukset työpanoksellaan ja yhdessä sovitulla rahallisella korvauksella.
Kaukon tilalla luomumarjojen myynti siis päättyi, mutta ruokaosuuskunta Oma maan jäseneksi voi liittyä ja hakea satokassin viikottain joko Tuusulasta Lassilan tilalta tai Helsingin Kalliosta.
Lisätiedot:
Ulla Pulkka
Tuottajajäsen / Tuusulan Osuuskunta Oma maa
041 536 8183 / ulla@sustis.fi
www.omamaa.fi (satokassitilaukset ja muu lisäinfo)