Avainsana: kesäkurpitsa (Page 2 of 2)

Syyskuun satokassireseptit sekä toive

Lassila

Kesän viimeinen viikonloppu.

jukka

Jukka tomaatissa.

DSC_4397

DSC_1141

Liilat pavut keitetään ja syödään kuten vihreät salkopavut: kokonaisina. Eli ei tarvitse kuoria härkäpapujen tapaan.

DSC_1148

Lassilassa on yleensä tällainen taivas ja mielentila.

DSC_1361 1

Helsinkiin matkaajat laatikossa.

DSC_1362 1

Terveisiä maasta. Omasta maasta. Sun maasta ja mun maasta.

Vantte

Vantte salaatissa.

DSC_1150

Toive:

tule
Olisi mielettömän hienoa, jos mahdollisimman moni pääsisi auttamaan kasvihuoneen rakentamisessa minä tahansa viikonloppuna. Kyytejä voi kysellä Oma maan Facebook-ryhmässä. Kasvihuone olisi tärkeää saada valmiiksi ennen talven tuloa. Ei haittaa vaikka ei oikein tuntisi ketään eikä ehkä oikein osaisi mitään. Kyllä joku neuvoo!

Ajattelimme, että kasvihuone olisi saatu käyttöön jo tänä kesänä, mutta työvoimaa ei ole ollut tarpeeksi sen rakentamiseen. Kasvihuone kun on rakennettava talkoovoimin. Olemme käyttäneet rakentamiseen kierrätysmateriaaleja, joka myös hidastaa rakentamista osaltaan – toisaalta kasvihuoneesta tulee maailman siistein ja suurella sydämellä rakennettu.

Syyskuun ensimmäinen satokassi

satokassi

Sisältö

  • kaunis ja ihana juureen leivottu leipä (Jussin ja Jukan käsistä! Superleipurit, superihmiset!)
  • liilat pavut
  • porkkanat
  • tomaatit
  • nauriit
  • mangoldit
  • lehtikaalit
  • perunat
  • kesäkurpitsa
  • kurkku
  • herneet
  • Jukan tekemä pasta
  • spelthiutale
  • härkäpapurouhe
  • rypsiöljy

Kiitos pörrit ja viljava maa sekä ihmislihakset.

Menu

Aamiaiset
Ihaninta ruisleipää
Speltpuuroa hillon kera


Päivälliset
Kreikkalaiset kesäkurpitsapyörykät ja avomaankurkku-tsatsiki
Maukas perunapaistos
Ruokaisa Papusalaatti
Apposet
Härkäpapu-kasvispata
Täytetty kesäkurpitsa
Uunipotut ja härkäpapukastike

 

Aamu käyntiin puurolla! Tuoreet luomuhiutaleet tekevät puurosta nautinnon, se on eri ruokalaji kuin kaupanryyneistä keitetty liisteri.

Aamu käyntiin puurolla! Tuoreet luomuhiutaleet tekevät puurosta nautinnon, se on eri ruokalaji kuin kaupan ryyneistä keitetty liisteri.

 

Herkkuja pimeisiin iltoihin

Satokassi to 20.8. ja ti 25.8.

IMG_9894_satokassi_150820

All the world is green <3

Sisältö:

  • Vehnäriisi 1kg
  • Kaurahiutale 750g
  • Speltleipä (Lassilassa juureen leivottu)
  • Falafel-kolmiot
  • Peruna 1kg
  • Härkäpapu
  • Tomaatti
  • Avomaankurkku
  • Kesäkurpitsa
  • Herne (tuore)
  • Nippusipuli
  • Lehtikaali
  • Mangoldi

Mangoldi ja lehtikaali kannattaa säilyttää maljakossa kukkien tapaan, niin eivät nuukahda. Mangoldi-bouquet tyylikkäästi keskelle pöytää!

IMG_9878_perunoi

Ihmisen käsi on ihana. Kätevä tassu.

IMG_9874_kirsikoi2

Menu

Aamiaiset:

  • Speltleipä
  • Vehnäriisipuuro
  • Tuorekaurapuuro (Kätevää: laita illalla tekeytymään – syö aamulla)

Päivälliset:

  • Falafelit mangoldipedillä (Valmiiksi Lassilassa tehty)
  • Härkäpapu-kesäkurpitsakeitto
  • Kreikkalaiset kesäkurpitsapyörykät ja avomaankurkku-tsatsiki
  • Maukas perunapaistos
  • Herne-lehtikaali-pasta
  • Chilipaahdettua kesäkurpitsaa, mangoldia ja kirsikoita (halutessa vuohenjuuston kera)
  • Lämpimät leivät

Herkku:

  • Kaurakeksit

 

Satokassit to 23.7. ja ti 28.7. resepteineen

DSC_0888
DSC_0885
DSC_0881
DSC_0880
IMG_0652

Sisältö

Jukan ja Jussin speltleipä (juureen leivottu)

Kesäkurpitsa

Sipuli

Seitan (Lassilassa valmistettu)

Mansikat

Retiisit

Härkäpavut

Mangoldi

Ohrasuurimo

Herneet

 

Menu

Aamiaiset:
Speltleipää ja hernehummusta

Päivälliset:
Paistettua seitania + mangoldi-retiisisalaatti
Vihreä ohratto
Raakapastaa ja härkäpapukastiketta
Hernekeitto (useampi ateria)
Mangoldi-hernepihvit + keitetyt ohrasuurimot

Välipala / jälkiruoka:
Mansikkakiisseli

 

RESEPTIT

LähiluomuHummus

  • hernerouhe (keitä 10 minuttia)
  • härkäpapujauho (ei tarvitse keittää)
  • rypsiöljy
  • valkosipuli
  • juustokumina
  • suola
  • mustapippuri
  • vettä sen verran, että koostumus on mukavasti levittyvä eikä jähmeä
  • (tahini, jos sattuu olemaan)

Kaikki ainekset tehosekoittimella muussiksi. Maista – sen kuuluu olla tosi maukasta ja ihanaa. Jos ei ole, lisää mausteita, suola on oleellinen!

 

Paistettua seitania + mangoldi-retiisisalaatti

Paistan seitan ja laita lautaselle pilkotun mangoldin ja retiisin kera.

 

Vihreä ohratto

4:lle

1 dl ohrasuurimoita

nippu persiljaa
pari oksaa timjamia
pari oksaa rosmariinia
(villiyrttejä, esimerkiksi vesiheinää, nokkosta jne.)
noin 3 dl vettä
½–1 dl kuivaa valkoviiniä
nokare voita tai margariinia
4 rkl raastettua parmesaania (tai muuta suolaista kuten paistettuja auringonkukansiemeniä tai pähkinöitä)

Keitä ohrasuurimot pussin ohjeen mukaan. Huuhtele kylmän, juoksevan veden alla, valuta hyvin. Tämän voit tehdä jo edellisenä päivänä.

Sekoita yrtit ja jauha hienoksi soseeksi. Laita kasari liedelle, ja nosta kasariin suurimot ja hienonnetut yrtit. Sekoita ja vispaa joukkoon vettä ja hieman valkoviiniä. Sekoita koko ajan taukoamatta ja lisää nestettä sitä mukaa, kun sitä imeytyy.

Lisää lopuksi nokare voita ja juustoraaste. Ohraton tulee olla tarjoiltaessa hieman löysää. Tarjoa grillattujen vihannesten kanssa.


Raakapastaa ja härkäpapukastiketta


Raakapasta:

1 kesäkurpitsa juustohöylällä höylättynä suoraan lautasille (ei siis paisteta)

Kastike:

  • 1 dl Härkäpapurouhe
  • 3 dl vettä
  • 1 tl suola
  • 2 tl grillimauste
  • 1 sipuli
  • 0,25 dl rypsiöljy

Sekoita härkäpapurouhe, mausteet ja vesi.

Kuullota sipuli pannulla rypsiöljyssä.

Lisää härkäpapumassa pannulle ja keitä n. 10 minuuttia välillä sekoitellen.

 

Paras Kasvishernekeitto
(Reseptillä 5 litran kattila lähes täyteen.)

500g kuivattuja luomuherneitä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 luomuporkkanaa
pala lanttua
pala palsternakkaa
haluamaasi öljyä paistamiseen sekä halutessa loraus keittoon lopuksi
noin 2 litraa vettä
1-2 kasvisliemikuutiota
Hieman sinappia
Maustamiseen kuivattua timjamia, meiramia, korianteria ja laadukasta suolaa

Edellisenä iltana:
Huuhtele herneet huolellisesti ja laita veteen likoamaan yön yli (vähintään 8 tuntia).

Keittopäivänä:
Kaada vesi pois ja huuhtele herneet vielä.
Kuori ja pilko valkosipuli, sipuli, porkkana, lanttu ja palsternakka. Kuullota niitä kattilassa öljyssä hetki. Lisää sitten kattilaan herneet, kasvisliemikuutiot, litra vettä (ei kaikkea vettä kerralla) sekä timjami. Sekoita ja keitä keittoa hiljalleen noin tunti.

Lisää sitten loput vedet (noin litra), muut mausteet sekä halutessasi sinappi. Mukaan voit lorauttaa myös hieman öljyä, joka korostaa keiton aromeja. Sekoita ja anna keiton kypsyä vielä 30-60 minuuttia (keittoaika yhteensä 1,5-2h).

 

Mangoldi-hernepihvit + keitetyt ohrasuurimot

  • 1½ dl herneitä
  • iso kourallinen mangoldia silputtuna
  • mausteet: chiliä, paprikajauhetta, juustokuminaa, valkosipulia, suolaa, sitruunamehua
  • iso kourallinen tuoretta korianteria (tai persiljaa, jos oma dna on korianterivastainen)
  • 1 tl raastettua sitruunankuorta
  • 1½ rkl vehnäjauhoa
  • ½ dl öljyä

Keitä ohrasuurimot.
Keitä herneet pehmeäksi ja siivilöi vesi pois. Survo sauvasekoittimella muussiksi.

Lisää vettä suurehkoon kattilaan, mausta suolalla. Kun vesi kiehuu, lisää mangoldin lehdet ja anna niiden kiehua hiljalleen 5 minuutin ajan. Siivilöi ja purista lehdistä kaikki vesi pois. Silppua jäähtynyt mangoldi yhdessä korianterin kanssa.

Lisää joukkoon mausteet ja jauho ja sekoita tasaiseksi.

Muotoile pihvejä massasta ja asettele ne öljytyn leivinpaperin päälle. Levittele öljyä myös pihvien päälle ja paista niitä 180 C-asteessa puoli tuntia, tai kunnes ovat saaneet väriä kummaltakin puolelta. Käännä pihvit kerran.

Tarjoile keitettyjen ohrasuurimoiden kera.

 

Mansikkakiisseli

n. ½ l mansikoita
8 dl vettä
1½ dl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
4 rkl perunajauhoja

Kuumenna mansikat, vesi ja sokerit kiehuvaksi. Nosta kattila levyltä. Sekoita 4 rkl perunajauhoja sekä 1 dl kylmää vettä keskenään ja kaada seos ohuena nauhana kiisseliin koko ajan sekoittaen. Laita kattila takaisin liedelle ja anna kiisselin pulpahtaa pari kertaa. Laita tarjoiluastiaan ja päälle vähän sokeria kuortumisen estämiseksi.

 

Reseptit + kuvia satokassin kokoamisesta

Lassilassa oli mahtava päivä, hellettä, ukkosta, paljon porukkaa, hulluttelevia lapsia, erikoisaikuisia – täydellistä!

Satokassien kokoaminen on aikamoisen suuri ja kiva homma. Näin ne sapuskat hoituvat Lassilasta Kallioon kaksi kertaa viikossa:

IMG_2657

Jukka ja renki

IMG_2638

Rauuul pinaatit kainalossaan.

IMG_2639

Veera ja Katja keräämässä mangoldin lehtiä

IMG_2634

Ullan pinaattisaalis (Puolet vähemmän kuin Veeralla..!)

IMG_2641

Katja piilossa mangoldin takana.

IMG_2633

Veera pinaatissa

IMG_2646


iTalikko

IMG_2645

Rauli ja Veera rankaisevat varkaita.

IMG_2647

Teija tekee huomioita kesäkurpitsoista.

IMG_2643

Katja löysi kasvihuoneesta timantin. (Onneksi se olikin vesipisara, niiden päälle me ymmärrämme jotakin.)

IMG_2631

Rauli pinaatissa

IMG_2624

Rauli, Katja, Teija ja Veera pinaatissa.

IMG_2652

Ulla pistää salaattia tilaukseen.

IMG_2682

Arja aurinkoinen aitassaan. Kannattaa käydä kaffella!

IMG_2666

Lieroja riittää – se on onnellista!

IMG_2661

Jukka ja Katja nostavat perunaa hiki hatussa. Ulla höpöttää ja katsoo kameran takaa.

IMG_2663


Ei sit söpöi!

IMG_2680

Lopuksi pakataan auto.

IMG_2689

Sitten ajetaan Kallioon ja tavataan ihmisiä ruoanjaon yhteydessä. Tässä Timo.

IMG_2687

Veera ja Toivo

IMG_2686

Jukka ja Terhi

IMG_2695

Kesän 2015 trendikynnet

IMG_2694

Pesin kädet tässä välissä, kotona sai herkutella. Piirasta ja mangoldia. Siskon tekemää keijokaista ei tarvitse syödä.

 

Satokassin sisältö to 16.7. ja ti 21.7.

  • pinaatti (tiistailaiset saivat sen jo viimeksi, koska sato kypsyi sopivasti)
  • mangoldi
  • kesäkurpitsa
  • spelthiutale
  • vehnäjauho
  • perunat
  • Jussin ja Jukan kasvispiiraat
  • Jussin ja Jukan juureen leipoma speltleipä

 

Menu

Aamiaiset:

Speltpuuroa

Välipalat:

Leipää ja hummusta

Päivälliset:

Kasvispiirasta + mangoldia (valmiiksi Lassilassa tehty, 2-4 ateriaa)
Paistetut kasvikset ja keitetyt perunat
Mangoldipiiras
Raakapastaa ja herne-pinaattikastiketta (2 ateriaa)
Perunat ja ruskea kastike

Kesäkurpitsa on loistavaa raakapastaa

Raakaruokailijoiden supersuosikki kelpaa yleensä myös kypsennetyn ruoan ystäville: kesäkurpitsapasta on nerokasta. Se syntyy höyläämällä kesäkurpitsa juustohöylällä ohuiksi siivuiksi. (Ei siis paisteta tms.) Päälle sopii mikä tahansa pastakastike ja annos on täydellinen.

Säilytä kesäkurpitsa huoneenlämmössä
Kesäkurpitsa kannattaa säilyttää mieluummin liian kuumassa kuin liian kylmässä. Jääkaapissa se voi paleltua, joten huoneenlämpö riittää. Kesäkurpitsaa voi käyttää kuten kurkkua. Se sisältää yli 30 prosenttia enemmän kaliumia ja melkein kolminkertaisen määrän c-vitamiinia kurkkuun verrattuna. Kesäkurpitsaa voi varastoida yli kuukauden.

IMG_2676


Jussin ja Jukan kasvispiiraat…m-mmm!

IMG_2675

 

Reseptit

 

Puuro

1,5 dl spelthiutaleita
4 dl vettä
1 tl suola
1 rkl rypsiöljy

Kiehauta vesi ja lisää hiutaleet suola ja rypsiöljy. Sammuta keittolevy ja anna kattilan olla levyn päällä. Sekoittele puuroa muutama minuutti. Jätä puuro hautumaan kannen alle, kun kiehuminen laantuu. Anna hautua n. 20 minuuttia.

LähiluomuHummus

  • hernerouhe (keitä 10 minuttia)
  • härkäpapujauho (ei tarvitse keittää)
  • rypsiöljy
  • valkosipuli
  • juustokumina
  • suola
  • mustapippuri
  • vettä sen verran, että koostumus on mukavasti levittyvä eikä jähmeä
  • (tahini, jos sattuu olemaan)

Kaikki ainekset tehosekoittimella muussiksi. Maista – sen kuuluu olla tosi maukasta ja ihanaa. Jos ei ole, lisää mausteita, suola on oleellinen!

 

Paistetut kasvikset ja keitetyt perunat

  • mangoldia
  • kesäkurpitsaa (tai mitä tahansa kasviksia)
  • 1 sipuli
  • perunoita

Keitä perunat. Paista pilkotut sipulit pehmeiksi runsaassa rypsiöljyssä, lisää kesäkurpitsa ja viimeisenä mangoldi. Mausta suolalla. Herkuttele.

 

Mangoldipiiras

Pohja:

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 dl ruisjauhoja (tai muita jauhoja)
  • 1,5 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl öljyä
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • kauramaitoa niin, että pohjasta tulee muovailtava

Painele taikina matalaan vuokaan vehnäjauhoja apuna käyttäen.

Pohjan valmistuttua laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Nosta pohja uuniin lämpenemisen ajaksi.

Valmista lämpenemisen aikana täyte.

Täyte:

  • sipuli
  • huuhdottuja ja suikaloituja mangoldin lehtiä ja varsia
  • joko kaurakermaa sopivan tymäkän seoksen aikaan saamiseksi tai halutessasi luomu-vuohenjuustoa
  • Mausteet esim: 1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa, 4 rkl vihreää pestoa, 2 rkl rusinoita, 0,5 tl suolaa ja mustapippuria myllystä.

Kuori ja pilko yksi keskikokoinen sipuli. Kuullota sipulihakkelusta öljyssä pari minuuttia. Kääntele joukkoon huuhdottuja ja suikaloituja mangoldinlehtiä. Sekoittele pari minuuttia, kunnes mangoldi antautuu.

Nosta pannu hellalta ja mausta seos: 1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa, 4 rkl vihreää pestoa, 4 rkl rusinoita, 0,5 tl suolaa ja mustapippuria myllystä. Lisää kaurakermaa.

Ota pohja lämpenevästä uunista ja lisää täytteet sen päälle. (Halutessasi vuohdenjuusto päälle.)

Laita uuniin vielä 20-30 minuutin ajaksi, kunnes piirakka saa väriä.


Raakapastaa ja herne-pinaattikastiketta
(kahdelle)

1 kesäkurpitsa juustohöylällä höylättynä suoraan lautasille (ei siis paisteta)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 cm pätkä inkivääriä
0,5 rkl curryä
0,5 tl sinappijauhetta
1 tl paprikaa
0,5 tl mustapippuria
Chilijauhetta maun mukaan
2 dl hernerouhetta
tuoretta pinaattia
0,5 purkkia kaurakermaa
1 dl vettä
1 rkl ravintohiivaa
+ ripaus suolaa ja öljyä paistamiseen

Keitä hernerouhe tai herneet pussin ohjeen mukaan.
Lorauta herneiden kiehuessa pannulle reilusti öljyä. Kuullota karkeasti suikaloitu sipuli ja lisää joukkoon mausteet, ensin jauheet ja viimeiseksi hyvin hakattu valkosipuli ja inkivääri. Sekoita mausteet hyvin ja kaada sekaan loput ainekset. Anna hautua miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää herneet, kun ovat valmiit.

 

Keitetyt perunat ja ruskea kastike

Laita perunat kiehumaan ja valmista kastike.

Ruskea kastike: ruskista noin 1 dl vehnä tai hernejauhoa pannulla. lisää vettä noin 2 dl ja sekoita, kunnes kastike on sopivan paksuista. Mausta suolalla.

IMG_2670

Arjan ruusuja

IMG_2672
IMG_2673

Newer posts »