Satokassin sisältö tällä viikolla:
- peruna (Mozart)
- porkkana
- sipuli
- tomaatti
- omena
- kesäkurpitsa
- leipä
- kaurahiutale
- ohrasuurimo
Viikon satoainesreseptit loihti Veera.
Härkäpapufalafelit (n. 18 kpl) porkkana-perunamuusi ja tomaattisalsa
Falafel: 1,5 dl härkäpapurouhetta, 1,5 dl vettä, puolikas sipuli, 1 valkosipulin kynsi, 1-1,5 dl vehnäjauhoja, rypsiöljyä uppopaistoon, (mausteita esim. 0,5 tl ruokasoodaa, 1 tl paprikajauhetta, 0,5 tl sinappijauhetta tai sinappia, 1/8 tl jauhettua mustapippuria, 0,5 rkl kuivattua persiljaa/yrttimaustetta, 0,5 tl suolaa )
Mittaa papurouhe ja vesi kulhoon, anna turvota viisi minuuttia. Kuori sipuli ja valkosipulin kynnet ja pilko pieneksi. Mausta seos ja lisää jauhot. Anna taikinan levätä hetki, jotta jauhot turpoavat.
Muotoile kostutetuin käsin taikinasta parin sentin kokoisia pieniä palleroita. Juurikaan suurempia ei kannata tehdä, koska ne eivät ehdi kypsyä kunnolla.
Kuumenna öljy kapeassa kattilassa. Kun vaalea leipäpala nousee alle minuutissa pintaan, on öljy riittävän kuumaa. Öljyä on riittävästi, kun falafelit mahtuvat kellumaan eivätkä ota pohjaan kiinni.
Kypsennä falafeleja kummaltakin puolelta muutama minuutti öljyssä kattilan koon mukaan 4 –7 kpl kerrallaan. Lisää erien välissä tarvittaessa öljyä ja odota hetki, jotta öljy kuumenee. Kun öljy on tarpeeksi kuumaa, falafelit eivät ime kovin paljon öljyä sisäänsä ja pinnasta tulee mukavan rapea.
Levitä lautaselle talouspaperia imemään liika rasva ja nosta valmiit falafelit reikäkauhalla paperille. Siivilöi jäähtynyt öljy lasipurkkiin ja käytä paistoöljynä. Säilytä öljy kylmässä.
Muusi: Keitä perunoita (noin 400g)ja porkkana pehmeäksi, soseuta pieneen määrään keitinvettä. Mausta suolalla. Keitä samalla 1 ylimääräinen perunan huomisen ruokaa varten.
Tomaattisalsa:Pilko noin 5 tomaattia ja vajaa puolikas sipuli pieneksi silpuksi. Lorauta rypsiöljyä sekaan ja mausta suolalla ja esim. mustapippurilla, sitruunalla ja basilikalla.
Herneohukaiset ja lohkoperunat
Herneohukaiset: ½ dl hernejauhoa & 2 dl vettä, 6 dl vettä, 2 ½ dl vehnäjauhoja, 1 pehmeäksi keitetty peruna, ½ tl suolaa, ½ tl sokeria, paistamiseen rypsiöljyä
(voit lisätä taikinaa pienen ripauksen ruokasoodaa tai leivinjauhetta)
Keitä yksi peruna pehmeäksi tai käytä eilen keitetty peruna. Turvota hernejauhoa 2 dl:ssa vettä 5 minuuttia. Valitse sen kokoinen kattila että voit tehdä taikinan samassa astiassa. Lisää hernejauhoon 4 dl kylmää vettä. (Tässä vaiheessa voit sekoittaa soodan tai leivinjauheen jauhoihin jos käytät).
Lisää kaikki loput ainekset ja kuorittu peruna kattilaan ja tee taikina sauvasekottimella, tehosekoittimella tai haarukalla/käsin. Laita taikina viileään puoleksi tunniksi liinalla peitettynä.
Paista ohukaiset. Jos taikina vaikuttaa liian paksulta, voit lisätä siihen hieman vettä.
Lohkoperunat: Pese perunat (noin 400g) ja paloittele isohkoiksi lohkoiksi. Laita uunipellille ja lorauta päälle öljyä ja haluamiasi mausteita (esim. timjami, oregano) Sekoita ja paista uunissa 225 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes perunat ovat kauniisti ruskistuneet.
Porkkanasosekeitto ja sämpylät
½ sipuli, 400g porkkanaa, 1 dl härkäpapurouhetta, noin 8 dl vettä, suolaa, öljyä, (mausteita esim. juustokuminaa, chiliä, korianteria ja kurkumaa.)
Pilko porkkanat ja sipuli ja kuullota öljyssä mausteiden seassa hetki. Lisää vesi, härkäpapurouhe ja anna hautua noin 30 minuuttia. Soseuta ja tarjoa sämpylöiden kanssa. Sämpyläohje ohessa.
Papu-kasvis-ohralaatikko (puolet seuraavan päivän lettujen täytteeksi)
noin 8 dl vettä, suolaa, 3 dl ohrasuurimoita, 3 rkl öljyä, ½ sipuli, 2 dl härkäpapurouhetta, mausteita, 2 porkkanaa, palanen kesäkurpitsaa, (mausteita esim. timjamia, valko- ja mustapippuria ja basilikaa)
Keitä ohrasuurimot suolalla maustetussa vedessä (noin 8dl) puolikypsiksi (n. 15-20 minuuttia). Sillä aikaa kun ohrasuurimot kiehuvat kuullota paistinpannulla öljyssä sipulisilppu. Lisää härkäpapurouhe ja vettä noin 4 dl. Mausta ja paistele noin 10 minuuttia, lisää vettä tarvittaessa. Lisää porkkana ja kesäkurpitsa ja paista vielä hetkinen.
Yhdistä ohrasuurimot keitinvesineen papu-kasvispaistoksen kanssa ja sekoita. Kaada uunivuokaan ja jatka kypsentämistä uunissa 200 astetta noin 30-40 minuuttia tai kunnes ohra on sopivan kypsyistä. Lisää halutessasi juustoraastetta pinnalle ja anna paistua vielä hetkinen kunnes juusto ruskistuu.
Kasvistäytteiset tortillat
Tortillat: 2,5dl vehnäjauhoja, 1 dl vettä, loraus rypsiöljyä, suolaa. Sekoita ainekset keskenään kimmoisaksi taikinaksi. Leivo taikinasta tanko ja jaa se noin viiteen osaan ja pyörittele jokaisesta pulla. Kauli pullat paistinpannusi kokoisiksi pyöreiksi levyiksi.
Lämmitä eilinen kasvistäyte. Paista tortilloja ilman rasvaa paistinpannulla molemmin puolin niin, että tortilla saa hivenen rusehtavia pilkkuja. Täytä tortillat.
Hernerouhekastike ja kaurahelmilisäke
2 dl hernerouhetta n. 8 dl vettä, ½ sipuli, rypsiöljyä, (mausteita esim: 2 tl jauhettua korianteria, 1 rkl kuivattua basilikaa, 1 rkl kuivattua persiljaa, 1 tl kuivattua rakuunaa, vajaa 1 tl suolaa.)
Kuori ja pilko sipuli. Kuullota sipulia (korianterijauheen kanssa) öljyssä. Lisää hernerouhe ja vesi. Anna seoksen kiehahtaa ja madalla lämpöä. Keitä kannen alla 15 minuuttia. Sekoita välillä. Jos kastike on kovin paksua, lisää hieman vettä. Lisää yrttimausteet ja suolaa maun mukaan. Jätä kastike maustumaan levyn jälkilämmölle toviksi. Hernerouhekastike sopii jäähtyneenä myös leipälevitteeksi.
Keitä kaurahelmiä (muutama desi) noin 20 minuuttia suolalla maustetussa vedessä, testaa kypsyys. Kaada ylimääräinen vesi pois.
Juures-papu-ohratto
1 dl ohrasuurimoita, 1 dl härkäpapurouhetta, noin 7dl vettä, noin 40g sipulia, 1-2 valkosipulin kynttä maun mukaan, 100g porkkanaa, pieni palanen kesäkurpitsaa, öljyä paistamiseen, suolaa (mausteita esim. mustapippuria, valkopippuria, timjamia, sitruunaa)
Kuullota ohrasuurimoita, hienonnettua sipulia ja valkosipulia öljytilkassa muutamia minuutteja. Lisää vesi, härkäpapurouhe ja mausteet ja anna kiehua kannen alla n. 10 min. Lisää porkkana ja hauduta vielä noin 35 min. Lisää lopussa kesäkurpitsat ja anna hautua vielä noin 5 minuuttia. Tarkista kypsyys. Keitä lopussa tarvittaessa hetki ilman kantta, että liika neste haihtuu. Viimeistele suolalla, mustapippurilla ja sitruunalla.
Pari esimerkkiä mitä voi tehdä kilolle vehnäjauhoja:
Piirakkapohja härkäpapurouhepiirakalle.
Täyte: Esimerkiksi ruskistettua härkäpapurouhetta ja sipulia.
1 Kg vehnäjauhoja
200-300 g rypsiöljyä (vaihtoehtoisesti voita 400 g jos kaapista löytyy)
2 dl vettä
2 tl suolaa
Sekoita öljy (tai voi) ja jauhot keskenään. Lisää vesi ja suola. Sekoita tasaiseksi.
Levitä pellille tai piirakkavuokaan noin sentin paksuiseksi kerrokseksi. Levitä täyte päälle ja painele sitä niin että täyte painuu hieman taikinaan. Käytä esimerkiksi ruskistettua härkäpapurouhe-sipuli sekoitusta. Voit laittaa osan piirakkataikinasta pakastimeen jos et käytä kaikkea heti. Täytettä voi toki höystää esimerkiksi tomaatilla tai porkkanalla ja tehdä omia variaatioita.
Paistetaan n. 200 °C 30-40 minuuttia.
Sämpylät kilosta vehnäjauhoja.
1 Kg Vehnäjauho
½ vettä
3 dl hiutaleita (kaura/ohra/vehnä/ruis)
1 tl suolaa
1 tl sokeria
½ dl rypsiöljyä
50 g tuorehiivaa/1 pss kuivahiivaa
Voit myös maustaa taikinaa yrteillä, esimerkiksi basilikalla tai käyttää siihen esim. raastettuja juureksia, ruoan tai puuron jämiä).
Sekoita tuorehiiva kädenlämpöiseen veteen. (Kuivahiiva jauhojen seassa lämpimään veteen) Sekoita hiutaleisiin ja lisää veteen. Lisää sokeri ja suola. Alusta jauhot vähitellen taikinaan ja lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Kohota taikinaa liinan alla 30 minuuttia. Katsele vaikka sillä aikaa elokuvaa. Laita elokuva paussille sopivassa kohdassa kun taikina on kohonnut noin 30 minuuttia. Leivo taikinasta nyrkinkokoiset sämpylät pellille leivinpaperin päälle, peitä liinalla ja anna kohta vielä noin 10-15 minuuttia. Laita uuni lämpeämään 225 °C:een. Paista sämpylöitä uunissa 10-15 minuuttia uunin keskiosassa. Nauti uunilämpimistä sämpylöistä katsellessasi elokuvan loppuun.
Jos jauhoja on jäänyt käyttämättä useammilta viikoilta, kannattaa tehdä kerralla isompi taikina ja pakastaa sämpylöitä, piirakkataikinaa tai valmiita piirakoita.
Muita ekstrareseptejä <3
MYSLI
5dl kaurahiutaleita, 5dl ruis/ohra/vehnä/spelttihiutaleita, kuivattuja hedelmiä oman maun mukaan (esim. omenoita), 1/2 dl öljyä, (3 rkl hunajaa) (haluamiasi mausteita esim. kanelia, kardemummaa ja inkivääriä) Halutessasi voit käyttää myös siemeniä ja pähkinöitä noin 5dl
1.Kuumenna uuni 175 asteeseen. Mikäli käytät hunajaa, kuumenna öljy ja hunaja pannulla yhtenäiseksi seokseksi (älä päästä kiehumaan asti). Jos haluat sokerittoman version, voit jättää tämän vaiheen väliin. 2. Sekoita hiutaleet (ja pähkinät&siemenet) kulhossa. Lisää mausteita oman maun mukaan. Kaada ja asettele mysli pellille tasaisesti. Kaada öljy/öljyhunajaseos tasaisesti myslin päälle ja sekoita vähän. 3. Paista n. 15 min. Voit käännellä välillä. Vahdi mysliä ettei se pala. 4. Anna myslin hieman jäähtyä ja lisää kuivatut hedelmät. Nauti esim. kauramaidon kanssa.
Omena-härkäpapu-kaurapaistos
Levitä kanelilla mustetut omenalohkot vuokaan. Sekoita öljyyn härkäpapurouhetta, kaurahiutaleita ja (fariini)sokeria/hunajaa, Kaada muruseos vuokaan ja paista 200 asteessa 20 minuuttia.