Kategoria: Terveisin Ulla

Kierrätystehtaalla Oma maan luomuosuuskunnasta kiinnostui ihania ihmisiä – paljon!

_DSF0942

Kierrätystehdas on tärkeä tapahtuma, se kannustaa DIY-elämään, johon lähiluomuruokakin olennaisesti kuuluu. Olimme luomuosuuskunnan kanssa pitämässä muutaman puheenvuoron ja esittelimme toimintaa pisteellämme.

Kierrätystehdaskuva 1

Oli hauskaa jutella kaltaistensa kanssa. Monet kaipaavat selvästi muutosta ruokajärjestelmään, sillä kaupassa käymistä moni kuvasi sanalla ”absurdia”. Jos haluaisi ostaa luonnonmukaisesti ja reilusti tuotettua ruokaa, jota ei ole tuotu toiselta puolelta maailmaa, on hyvin vaikea täyttää ostoskoria. Kun kasvattaa ruokaa itse, on hieman vapaampi.

Kuhinaa pellolla

Hanhiparvi kaakattaa onnessaan pellon yllä. Lassilan tila sijaitsee Tuusulanjärven rannalla, jossa käy lintujen pesimisaikaan aikamoinen kuhina. Luonnollista yltäkylläisyyttä niin eläimille kuin ihmisille!

_DSF1088

Multakasasta lensi lapion mukana kottikärryyn metsähiirenpoika, jonka silmät olivat vielä ummessa. Pitelin sitä rukkasessani kunnes mammahiiri ilmaantui paikalle etsimään pikkuista. Laskin hiiren maahan ja emo nappasi sitä niskasta kiinni ja kantoi metsään. Se oli äitienpäivä ja minä nyyhkin onnesta… Nössö mikä nössö.

_DSF1098

© 2024 Oma Maa

Theme by Anders NorenUp ↑